Kriisitietoisuutta latistamassa – Onko Suomella oikeastaan mitään syytä huoleen?

Suomen talous on kuilun partaalla ja nyt on tehtävä raskaita päätöksiä, joiden avulla saadaan pelastettua lastemme tulevaisuus vakavaraisessa Suomessa. Viime viikkojen aikana kriisitietoisuuden levittämiseen ovat osallistuneet niin poliitikot kuin mediakin (esim. Mikael Pentikäisen kolumni Helsingin Sanomissa). Kriisitietoisuudella on hyötynsä. Aikaisemmin kirjoitin, kuinka kriisin aikana on mahdollista toteuttaa taloutta hyödyttäviä uudistuksia, jotka eivät muulloin olisi poliittisesti realistisia (Taloustiede vs. Poliittiset realiteetit). Mutta onko nyt kriisitietoisuudelle tarvetta? Onko Suomen pitkän aikavälin kestävyysvaje niin huolestuttava, kuin on annettu ymmärtää?

Suomen huoltosuhde-ennuste on keskimääräistä parempi ja menossa parempaan suuntaan

Huoli Suomen julkisen talouden pitkän aikavälin kestävyydestä johtuu pitkälti väestön ikääntymisestä. Väestöllinen huoltosuhde heikkenee, kun yhä pienempi osa väestöstä on työikäisiä. Kestävyysvaje kuvaa sitä, kuinka paljon rahaa tarvittaisiin lisää, jotta pitkällä tähtäimellä julkiset menot pystyttäisiin kattamaan ilman lainanottoa. Kestävyysvajeen suuruuteen on väestön huoltosuhde-ennusteella merkittävä vaikutus. Suomessa väestöllistä huoltosuhdetta on useimmiten kuvattu vertaamalla työikäisen (18–64) väestön suhdetta eläkeläisiin ja lapsiin.  Kansainvälisissä vertailuissa määritelmät eroavat hieman suomalaisista määritelmistä. Yksi usein käytetty huoltosuhdeluku on vanhushuoltosuhde, joka kertoo eläkeläisten (yli 64 vuotiaat) lukumäärän suhteessa työikäiseen väestöön (15–64). Mitä suurempi luku, sitä huonompi vanhushuoltosuhde. Alla on Eurostatin tilastojen perusteella tehty kuvio, jossa näkyy eri EU-maiden vanhushuoltosuhde-ennuste vuodelle 2050 ja maiden syntyvyysaste vuonna 2010.

vanhushuoltosuhde_syntyvyys

Kuviosta näkyy, että Suomella menee kohtuullisen hyvin verrattuna muihin EU-maihin. Syntyvyys on EU-maiden keskiarvoa suurempi ja vanhushuoltosuhde-ennuste on EU-maiden keskiarvoa pienempi. Syntyvyyden ja vanhushuoltosuhteen väliseen yhteys on itsestään selvää, koska syntyvyys on yksi merkittävä tekijä väestöennusteissa. Toki muiden pohjoismaiden vanhushuoltosuhde-ennusteet ovat Suomea parempia, mutta esimerkiksi Saksaan verrattuna Suomen tilanne on varsin hyvä.  Lisäksi Suomen väestöennuste on menossa parempaan suuntaan. Tilastokeskuksen syksyllä julkaiseman uuden väestöennusteen mukaan 65 vuotta täyttäneiden lukumäärä on vuonna 2040 kolme prosenttia pienempi vuoden 2009 ennusteeseen verrattuna (Väestöennuste). Tämä tarkoittaisi sitä, että vanhushuoltosuhde-ennusteet ovat liian suuria ja kestävyysvaje on pelättyä pienempi. Ei siis syytä huoleen.

Vai onko sittenkään näin?

Miksi Suomen huoltosuhteesta ollaan huolissaan, vaikka monilla muilla mailla tilanne on paljon huolestuttavampi? Yksi syy on muutoksen rakenne. Alla oleva kuviossa on kuvattu vanhushuoltosuhteen kehittyminen viiden vuoden välein vuodesta 1990 vuoteen 2060 asti.

vanhushuoltosuhde_muutos

Kuviosta näkyy, että vuonna 2010 Suomen vanhushuoltosuhde on suunnilleen sama kuin EU-maiden keskiarvo ja Ruotsin vanhushuoltosuhde on Suomea huonompi. Suomessa vanhushuoltosuhde heikkenee kuitenkin keskimääräistä nopeammin ja Suomi ohittaa sekä EU-maiden keskiarvon että Ruotsin saavuttaen Saksan vanhushuoltosuhteen tason vuonna 2020. Suomessa vanhushuoltosuhteen muutos tapahtuu siis poikkeuksellisen nopeasti, kunnes muutos hidastuu vuoden 2035 jälkeen. Tämän jälkeen Suomen vanhushuoltosuhde jää EU-maiden keskiarvon alle Saksan mennessä ihan omissa lukemissaan. Koska Suomessa tapahtuva muutos on nopea, tulee Suomen reagoida huoltosuhteen heikkenemiseen aikaisemmin ja voimakkaammin kuin EU-maiden keskimäärin. Auttaako Suomea tieto siitä että pitkällä tähtäimellä monilla mailla menee Suomea huonommin, vai olisiko oleellisempi keskittymiskohta kuitenkin absoluuttinen hyvinvointi muista maista välittämättä. Muissa maissa on myös tehty toimenpiteitä huoltosuhteen heikkenemisen vuoksi. Lakisääteistä eläkeikää on nostettu, veroja korotettu ja julkisia palveluita heikennetty. Valitettavasti nyt päällä oleva talouskriisi tekee varautumisesta huomattavasti vaikeampaa. Jälkiviisaana on aina helppoa sanoa, että tarvittavat toimenpiteet olisi pitänyt tehdä nousukauden aikana.

Onko väestöennuste menossa parempaan suuntaan? Nyt vanhusväestöennustetta tosiaankin korjattiin alaspäin, mutta väestöennusteet ovat kokonaisuudessaan olleet melko huonoja ennustamaan väestön kokoa. Ennusteet ovat olleet poikkeuksetta alaspäin harhaisia. Alla olevassa kuvassa on vertailtu Tilastokeskuksen väestöennusteita todelliseen väestökehitykseen (kuvan lähde: Tilastokeskus).

https://i2.wp.com/www.stat.fi/til/vaenn/2012/vaenn_2012_2012-09-28_laa_001_fi_001.gif

Lähes poikkeuksetta uuden ennusteen väkiluku on ollut edellistä ennustetta suurempi. Tilastokeskuksen mukaan harhan syynä on oletus maahanmuuton ja kuolevuuden alenemisen pysähtymisestä. Kuinka tämä mahdollinen ennusteharha vaikuttaa vanhushuoltosuhteeseen ja kestävyysvajeeseen? Työikäisten maahanmuutto parantaa vanhushuoltosuhdetta, mutta kuolevuuden aleneminen heikentää sitä. Koska vaikutukset ovat päinvastaisia, on vaikeaa arvioida, kumpaan suuntaan ennustevirhe on.

Onko kriisitietoisuudelle tarvetta?

Suomen huoltosuhteen nopea heikkeneminen on ongelma ja nykyinen talouskriisi sekä kasvattaa ongelman kokoa että vaikeuttaa siihen reagoimista. Kestävyysvajelaskelmat ovat hyvin herkkiä käytettyjen oletusten suhteen. Esimerkiksi väestöennusteilla ja niihin liittyvillä huoltosuhde-ennusteilla on suuri vaikutus kestävyysvajeen suuruuteen. Kestävyysvajeen pohjana oleviin ennusteisiin liittyy kuitenkin melko suuri virhemarginaali. Kuinka tähän epävarmuuteen tulisi suhtautua? Tulisiko päätöksiä tehdä worst-case-scenarion mukaan, jolloin tehdään mahdollisesti liian radikaaleja leikkauksia, mutta kestävyysvaje ei pääse yllättämään? Vai tulisiko päätökset perustaa ennusteiden keskiarvoon ja unohtaa laskelmiin liittyvät epävarmuudet? Poliittisesti helpoin vaihtoehto olisi valita optimistisimmat luvut ja jättää mahdolliset korjaukset tuleville poliitikkosukupolville.  Poliittisesti helpoin vaihtoehto on kuitenkaan harvoin kokonaistaloudellisesti paras vaihtoehto.

Kriisitietoisuus lieventää poliittisia rajoitteita, joten siitä voi olla hyötyä ratkaisuja haettaessa. Vaikka nyt todennäköisesti ei ole viimeinen hetki tehdä ratkaisuita kestävyysvajeen suhteen, ei ratkaisuja ole mitään syytä viivyttääkään.

Mainokset

2 thoughts on “Kriisitietoisuutta latistamassa – Onko Suomella oikeastaan mitään syytä huoleen?

  1. Muidenkaan EU-maiden tilanne ei ole hyvä, joten se, ettei Suomen tilanne ole huonompi ei lohduta kovin paljon. Päätökset pitäisi perustua keskiarvoihin, muttei keskiarvoennusteeseen vaan päätöksen hyödyn/haitan skenaarion toteutumistodennäköisyyksillä painotettuun keskiarvoon.

    Jos on esim. positiivisen skenaarion toteutumistn on 25, neutraalin 50 ja negatiivisen 25 ja leikkauksen vaikutus on -1 positiivisessa skenaariossa, 0 neutraalissa ja +2 negatiivisessa, niin kannattaa leikata, vaikka positiivinen skenaario tai keskiarvo skenaario (=neutraali) ei siihen tulokseen johdakaan.

  2. Odotusarvojen käyttäminen eri vaihtoehtoja vertailtaessa voisi olla varmaankin ihan pätevä ratkaisu, jos luotetaan siihen että eri skenaarioiden todennäköisyydet voidaan arvioida luotettavasti 50 vuoden päähän. Itse olen hieman skeptinen sen suhteen, kuinka luotettavia nämä todennäköisyydet ovat. Vaihteluvälin arvioiminen on sekin monimutkaista, mutta eri skenaarioiden todennäköisyyksien arviointi on vielä epävarmempaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s