Antifragile: Reseptikirja epävarmuuden hyödyntämiseen

Nassim Taleb tuli laajempaan kuuluisuuteen viime talouskriisin jälkeen ”The Black Swan”-kirjansa vuoksi. Talebin nykyään jo aika laajasti tunnetun musta joutsen -teorian mukaan suuri osa maailman muutoksista johtuu suurista tapahtumista, joita ei pystytä etukäteen ennustamaan. Koska näitä ns. mustia joutsenia ei voi etukäteen ennustaa (vaikka ne voidaankin jälkikäteen järkeillä), on niihin varautuminen lähes mahdotonta. Uusimmassa kirjassaan ”Antifragile: How to Live in a World We Don’t Understand” Taleb kirjoittaa siitä, kuinka mustien joutsenien maailmassa voi menestyä ja kuinka epävarmuudesta voi hyötyä.

Mitä on antihauraus?

Kirja on kirjoitettu polveilevasti. Kirjassa käsitellään mm. filosofiaan, lääketiedettä, arkkitehtuuria ja taloutta. Näkökulma on kuitenkin kaikissa tarkasteluissa sama. Tavoitteena on rakentaa järjestelmiä, jotka hyötyisivät vaihtelusta. Näitä järjestelmiä Taleb kutsuu keksimällään termillä antifragile, joka ei kuitenkaan tarkoita kestävää, vaan asiaa joka vahvistuu vaihtelun myötä sen sijaan että se vain kestäisi vaihtelua. Yksi esimerkki on ihmisten immuunijärjestelmä, joka hyötyy pienistä määristä tauteja (esim. rokotteet). Taleb kirjoittaa myös paljon luonnon kehittymisestä evoluution kautta, jossa yksilöiden epäonnistumiset johtavat yhteisön kannalta parannukseen. Itselläni pisti kuitenkin silmään se, että kaikki esimerkit, joista Taleb kirjoittaa, liittyvät nimenomaan pienien vaihteluiden aiheuttamiin parannuksiin. Jos rokotteeseen on laitettu liian elinvoimainen tauti, niin vaikutus ihmisen terveydelle ei suinkaan ole positiivinen. Samoin, jos yhteisöä kohtaa suuri shokki, ei yhteisö hyödy siitä. Siten ”antihauraus” -käsite koskee vain pieniä muutoksia. Määritelmän mukaan mustat joutsenet ovat suuria mullistuksia, joten antihauraat asiat ovat edelleen hauraita mustille joutsenille.

Teoria ja käytäntö

Taleb kirjoittaa hyvin provokatiivisesti. Hän on mielestään oikeassa ja moni muu on täysin väärässä. Eri mieltä olevat Taleb haukkuu suoraan, eikä häneltä riitä ymmärrystä poikkeaville näkemyksille. Taloustieteilijät Taleb kiroaa helvetin kahdeksannelle tasolle, jonka alapuolella sijaitsevat vain pankkiirit. Erityisen haitallisia Talebin mielestä ovat talousteoreetikot. Teorian sijaan Taleb vannoo heuristiikan nimeen. Meidän ei tarvitse tietää miksi jokin asia toimii, jos se vain toimii. Käytännönläheiset ohjeet ovat ainoita toimivia ja talouden toiminnasta oppii enemmän isovanhemmiltaan kuin taloustieteen professorilta.

Onko asia kuitenkaan näin? Itse pidän tärkeänä yrittää ymmärtää asioiden taustoja. Mielestäni sillä on väliä, miksi jokin asia toimii ja miksi toinen ei toimi. Asioiden syvällisempään ymmärtämiseen eivät heuristiset ohjeet riitä. Heuristisissa ohjeissa on myös suuri riski sekoittaa korrelaatio kausaalisuuteen.

Taleb ja kuntarakenneuudistus

Taleb tulee sattumalta ottaneeksi kantaa myös Suomessa käytävään kuntarakennekeskusteluun. Epävarmuuden kestämisen kannalta pieni on kaunista. Tästä johtuen Taleb pitää suurta julkista sektoria ongelmallisena, koska suuret yksiköt ovat herkempiä äkillisille muutoksille. Taleb kehuu vuolaasti Sveitsin taloutta ja selittää Sveitsin menestyksen johtuvan maan kantonijaosta, joka mahdollistaa kantoneiden välisen kilpailun ja riskien jakautumisen.
Taleb kirjoittaa pohtineensa pitkään, miksi pohjoismaat voivat olla niin menestyneitä, vaikka niillä on suuri julkinen sektori. Ongelma kuitenkin ratkesi, kun hän kuuli pohjoismaiden kuntarakenteesta. Kuntarakenne mahdollistaa sen, että kunnat voivat itse päättää miten he haluavat palvelunsa järjestää ja kuntien taloudelliset ongelmat eivät ulotu muihin kuntiin.
Näin suomalaisena on vaikea jakaa Talebin näkemystä siitä, että taloutemme menestys johtuisi täysin laajasta kuntarakenteesta. Viime aikoina kuntien lakisääteiset tehtävät ovat lisääntyneet, jonka vuoksi kunnat eivät voi itsenäisesti päättää, mitä palveluita ne haluavat tarjota. Talouspuolella Suomen kunnat ovat myös linkittyneet keskenään, joten yhden kunnan talousvaikeudet vaikuttavat automaattisesti myös muihin.
Mutta jos Talebia on uskominen, niin kuntarakenneuudistus ja siihen liittyvä kuntien määrän vähentyminen voi olla ensimmäinen askel Suomen talouden tuhon tiellä.

Ennustajat vastuuseen, pankkiirit giljotiiniin ja budjetit ylijäämäisiksi

Taleb kirjoittaa myös talousennusteiden ongelmallisuudesta. Hänen mielestään ennusteita ei kannata uskoa, jos ennustajalla ei ole omaa rahaa kiinni ennusteiden toteutumisessa. Talousennusteiden tekijöiden pitäisi siis olla taloudellisesti vastuussa ennusteidensa toteutumisesta, jotta ne voisivat olla uskottavia. Ennusteiden luotettavuuden parantamiseen on viime aikoina ollut muutamia mielenkiintoisia kokeiluita, joissa pyritään markkinamekanismien kautta luoda kannusteita paremmille ennusteille.

Etiikan suhteen Taleb vannoo Hammurabin lain nimeen. Eli haitan aiheuttajien tulisi korvata aiheuttamansa haitta täysimääräisesti. Tietyssä määrin tämä noudattaa ”silmä silmästä”-periaatetta, jossa sillan suunnittelija on vastuussa sillan vakaudesta omalla hengellään. Samaa vastuuta Taleb kaipaa talouden epävakauttajilta, kuten sijoittajilta ja pankkiireilta. Taleb mainitseekin, kuinka 1300-luvulla epäonnistuneet pankkiirit mestattiin pankkinsa edessä. Talebilta ei todellakaan löydy rakkautta pankkiireita kohtaan.

Valtiontalouden ohjeistuksen suhteen Talebin sanoman voi tiivistää muotoon ”varaudu pahimpaan”. Tämä tarkoittaa sitä, että valtion budjettien tulisi olla aina ylijäämäisiä. Ylijäämäisten budjettien avulla valtio voisi varautua seuraavaan kriisiin, joka tapahtuu vääjäämättä ja täysin yllättäen.

Ristiriitaisuuksien kirja

Taleb antaa kirjassa useita ohjeita, jotka ovat hieman ristiriitaisia hänen oman toimintansa kanssa. Taleb kertoo lukevansa vain vanhempia kirjoja ja hän arvottaa lukemaansa sen iän perusteella. 10 vuotta vanha kirja, joka on edelleen ajankohtainen, on arvokkaampi kuin vuoden vanha kirja. Tällä perusteella Talebin viime vuoden lopulla ilmestyneelle kirjalle ei tule antaa vielä kovin suurta painoarvoa. Taleb kirjoittaa paljon vihastaan teorioita kohtaan, mutta silti tämä kirja on lopulta hänen oman teoriansa todistus. Tämän teorian todistamiseksi Taleb tulee käyttäneeksi aika vahvaa kirsikanpoimintaa, jota hän myös kirjassaan vahvasti kritisoi. Esimerkiksi Taleb viittaa Ariel Rubinsteinin kertomukseen siitä, kuinka peliteoriasta ei ollut hänelle hyötyä käytännön neuvottelutilanteessa. Tämä oli esimerkkinä siitä, kuinka talousteoriat ovat hyödyttömiä tosimaailmassa. Taleb jättää kuitenkin mainitsematta kokonaan peliteorian ja peliteoreetikoiden vaikutuksen Googlen mainoshuutokaupan suunnittelussa. Tämän lisäksi peliteorian käytännön sovelluksia löytyisi vino pino. Pohjoismaiden talousmenestyksen selittäminen kokonaan maiden kuntarakenteella kertoo siitä, että Taleb on valmis ostamaan ensimmäisen selityksen, joka sopii hänen omaan teoriaansa. Heuristisesta näkökulmasta sillä tosin ei pitäisi olla merkitystä, miksi pohjoismaat ovat menestyneet.

Kannattaako ärsyttäviä kirjoja lukea?

Minun on pakko myöntää, että Talebin kirja oli hyvin ärsyttävä. Osa ärsyttävyydestä liittyy Talebin omahyväiseen kirjoitustyyliin, johon liittyy eri mieltä olevien ihmisten haukkuminen. Osa ärsytyksestä on kuitenkin hyödyllistä ärsytystä. On hyödyllistä lukea kirjoittajia, jotka ovat perustellusti eri mieltä kuin itse on. Omat ajatukset on hyödyllistä haastaa tasaisin väliajoin. Talebin kirjassa on paljon hyviä huomioita, joista voi ottaa oppia, vaikkei Talebin teoriaa kokonaisuudessaan uskoisikaan. Itse suhtaudun aina hieman skeptisesti ihmelääkkeisiin ja yleisteorioihin. Kaikesta ärsyttävyydestä huolimatta (tai ehkä pikemminkin sen takia) suosittelen lukemaan kirjan. Se on mielenkiintoinen lisä ”kuinka menestyä epävarmassa maailmassa”-kirjallisuuteen. Kirja ilmestyy suomeksi keväällä Terra Cognitan kustantamana ”yllättävällä” työnimellä ”Antihauraus. Asioita jotka hyötyvät epäjärjestyksestä”.

Advertisements

6 thoughts on “Antifragile: Reseptikirja epävarmuuden hyödyntämiseen

  1. Tuo kuntarakenneteoria on ainakin ilmeistä soopaa, minkä voi helposti havaita vertaamalla Pohjoismaiden julkisen sektorin tuottavuuden kehitystä kuntien määrän kehitykseen. Esimerkiksi Ruotsissa kuntien määrää on vähennettiin 1930–1974 2 532:sta 278:aan ja Tanskassa kuntien määrä on pudonnut tähän päivään mennessä alle kymmenesosaan 60-luvun lopun tasosta, noin sataan. Suomessa kuntien määrä taas on liki puolittunut vuodesta 1937 ja Norjassa vastaava pudotus kuntien määrässä tapahtui jo 60-luvun loppuun mennessä, minkä jälkeen kuntien määrä on pysynyt suunnilleen samana. Jos Talebin teoria pitäisi paikkansa, pohjoismaisen tuottavuuskehityksen olisi pitänyt kärsiä tästä, mutta kuten tiedämme, näin ei ole. Eivätkä pohjoismaat liene maailman ainoita maita joilla kuntatasolla on kohtuullisen paljon päätäntävaltaa.

  2. Kiva lukee tää arvio. Mulla tuli pari juttua mieleen.

    1. Taleb ja kuntarakenneuudistus. Otsikoinnille (Y). Mä olen huomannut, että lähes aina, kun joku ulkomainen kirjoittaa isoja tai pienempiäkin teesejä Suomesta niin sitä miettii että ei se kyllä ihan noin taida mennä. Tästä varmaan johtopäätöksenä pitäisi olla se, että pitäisi alkaa epäillä kaikkea ulkomaa-tarinointia yhtä lailla.

    2. Ensinnäkin mä olen vahvasti sitä mieltä, että se että ihmiset näkee taloustieteilijät ennustajina tekee hallaa koko ammattikunnalle. On hyvä, että sitä ennustuspuuhaa kritisoidaan mutta Talebilla (olen lukenut Mustan joutsenen + satunnaisia haastiksia) se menee sellaiseen episteemiseen kyynisyyteen, jossa me emme vain voi tietää joistakin asioista. Ja kun itse uskon tieteeseen, niin pitää olla tässä eri mieltä: tieteessä on kyse siitä uskosta, että aina voimme tietää kaikesta enemmän, ja sen uskon harjoittamisesta.

  3. Itse olen huomannut valitettavan usein asiavirheitä, kun ulkomaalaiset kirjoittavat jostain Suomea koskevasta asiasta. Tämä on vahvistanut mielipidettäni siitä, että instituutioiden ymmärtäminen on todella tärkeää ja tämän vuoksi on oltava todella huolellinen, jos tutkii maata, jonka instituutioiden parissa ei ole kasvanut. Tämä näkyy myös tutkimuksessa, esim. kun yhdysvaltalaiset tutkijat tekevät tutkimusta Ruotsin veroreformien avulla (ilman ruotsalaista kanssakirjoittajaa), on keskimääräistä suurempi riski, että jotain on ymmärretty väärin. Sitten kun huomaa yhden virheen (joka Talebin kuntaselitys mielestäni selvästi on), niin koko tekstin uskottavuus laskee. Itse suhtaudun lähtökohtaisesti melko kriittisesti ”ulkopuolisten” tekemiin arvioihin, koska väärinymmärrysten todennäköisyys on valitettavan suuri.

    Olen samaa mieltä siitä, että ”talousennustamisen” kritiikille on monesti perusteita. Ja entistä enemmän tulisi pohtia sitä, kuinka out-of-sample -ennusteita tehdään, raportoidaan ja tulkitaan. Mutta Talebin ”emme voi tietää mitään”-näkemys ei oikeastaan auta asiaa. Jos ohjeena on ”varautua pahimpaan” ja määritelmällisesti emme tiedä mikä on tulevaisuuden pahin musta joutsen, niin miten siihen tulisi varautua? Mitkä ovat esim. Suomeen rakennettavan ydinvoimalan suurimmat uhat, joihin tulisi varautua? Kuinka unknown-unknowns -riskejä vastaan voi varautua?

  4. Hei, kiitos kiinnostavasta blogista. Törmäsin siihen sattumalta viime viikolla. Olen itsekin lukenut Black Swan kirjan ja Antifragile kirja on minulla puolessa välissä. Olen joistain pointeistasi eri mieltä, tai vähintäänkin sanoisin asiat toisin, joten seuraavaksi esitän mielipiteitäni joistain tekstisi pätkistä, joista olen eri mieltä.
    ”Siten ”antihauraus” -käsite koskee vain pieniä muutoksia. Määritelmän mukaan mustat joutsenet ovat suuria mullistuksia, joten antihauraat asiat ovat edelleen hauraita mustille joutsenille.”
    Mielestäni ymmärsit tämän väärin. Ajattelutapasi sijaan asia on selkeämpi hahmottaa todennäköisyysjakaumien kautta. Suure, jonka jakaumalla on pitkä häntä vasemmalle, on fragiili, sillä äärimmäisen epätodennäköinen tapahtuma aiheuttaa mustan joutsenen. Jos jakauman häntä on pitkä oikealle, niin kyseessä on antifragiili suure. ”Antihauraus”-käsite ei mielestäni koske asioita, jotka hyötyvät vaihtelusta, vaan asioita, jotka hyötyvät toistoista. Jokaisella toistolla on mahdollisuus siihen erittäin suureen positiiviseen tapahtumaan, sillä jakauman häntä on pitkä oikealle. Syy, miksi ihmiset eivät hyödynnä antifragiileja asioita jo riittävästi, on Talebin mukaan sama, kuin syy, ettemme ymmärrä mustia joutsenia: luotamme liikaa historiaan, ja keksimme jokaiselle suurelle tapahtumalle selityksen jälkikäteen.
    ” Teorian sijaan Taleb vannoo heuristiikan nimeen. Meidän ei tarvitse tietää miksi jokin asia toimii, jos se vain toimii. Käytännönläheiset ohjeet ovat ainoita toimivia ja talouden toiminnasta oppii enemmän isovanhemmiltaan kuin taloustieteen professorilta.”
    Olen kanssasi samaa mieltä, että on tärkeää pyrkiä ymmärtämään asioita syvällisemmin, kuten tiede pyrkii. Näkisin, että Talebin varoittelu liiasta ”platonisten mallien käytöstä” koskee liian sokeaa uskoa malleihin päätöksenteossa, jota hän on nähnyt esimerkiksi sijoitusmaailmassa/ talousennusteiden käytössä jne. Olen itse sitä mieltä, että ensisijaisen tärkeää on mallintajan tai mallin käyttäjän oma järki ja mallinsa ja mallinnettavan systeemin tuntemus. Mielestäni Talebin ehdoittama korjausliike nykytilanteeseen on liian radikaali, mutta toivottavasti se havahduttaa tarkastelemaan asiaa ja tekemään parannuksia.
    Ennustajien vastuusta: On mielestäni perusteltua vaatia, että ennustajilla on omaa omaisuutta pelissä ennusteessaan. Tällöin ei riitä, että ennuste on perusteltu ”yleisesti hyväksytyllä” mallilla, jolloin epäonnistuessa selitykseksi kelpaa ”näin kaikki muutkin tekevät”. Sen sijaan oma omaisuus toimisi kannusteena myöntää, että koska ei oikeasti osata sanoa asiasta juuri mitään, eikä uskalleta riskeerata sitä omaa omaisuutta.

  5. Kiitoksia hyvistä kommenteista! On mukava huomata, että muutkin ovat kirjaa lukeneet ja uskosin, että Suomessakin saattaa kirjan aiheista nousta enemmän keskustelua sitten, kun kirja on suomennettu. Kyseessä on kirja, joka herättää ajatuksia ja uskoisin että se voisi herättää myös mielenkiintoista keskustelua.

    Tuo antihaurauden määritteleminen todennäköisyysjakauman kautta on havainnollistava. Taleb itsekin käsittelee sitä konveksien/konkaavien funktioiden kautta. Antihauraaksi voidaan ajatella esim. projekti, jolla on suurella todennäköisyydellä pienet tappiot, mutta pienellä todennäköisyyellä suuri voitto. Aika (ja toisto) on kuitenkin vain yksi vaihtelua tuova elementti. Mielestäni Taleb liitti antifragility -käsitteen nimenomaan yleisemmin vaihteluun, eikä pelkästään toistoon. Kirjan alussa Taleb määrittelee antifragilityn seuraavasti:
    ”Some things benefit from shocks; they thrive and grow when exposed to volatility, randomness, disorder, and stressors and love adventure, risk and uncertainty. Yet, in spite of umbiquity of the phenomenon, there is no word for the exact opposite of fragile. Let us call it antifragile.”
    Itse siis vaan pyrin kiinnittämään huomioita siihen, että Talebkin mainitsee antihauraiden asioiden hyötyvän vaihtelusta vain tiettyyn rajaan asti. Eli suurille shokeille antihauraat asiat ovat edelleen herkkiä. Esimerkiksi voidaan varmaan suunnitella taloja, jotka vahvistuvat pienten maanjäristysten myötä (talon palaset loksahtavat tiukemmin paikoilleen), mutta erittäin harvinaisen suuren maanjäristyksen tapauksessa nämä talot kuitenkin sortuvat, vaikka ne olisivatkin pienillä muutoksilla antihauraita.

    Talousennusteiden teossa on yllättävänkin paljon heuristiikkaa mukana. Nykyisinkin monet talousennusteet perustuvat vähintäänkin osittain tekijöidensä kokemukseen ja ”näppituntumaan”. Datan käyttäminen ilman ymmärrystä on harhaanjohtavaa ja siksi big data on mahdollisuuden lisäksi myös uhka (josta Talebkin kirjoittaa).

    Ennustajien vastuun voi toteuttaa monella eri tavalla. Tästä on nyt viime aikoina ollut uutisointia kuinka Italiassa pohditaan epäonnistuneiden maanjäristysennustajien haastamista oikeuteen, Kreikassa haastetaan tilastokeskuksen johtaja oikeuteen liian pessimistisistä tilastoista ja muistaakseni Turkissa harkittiin oikeusjuttua talousennustajaa vastaan. Oikeudellinen vastuu (negaation kautta) on siis yksi tapa saada ennustajille kannustimia tehdä parempia ennusteita. Esimerkiksi perus-BKT-ennustamisessa on hieman vaikeaa saada ennustajia, joilla olisi ”omaa omaisuutta kiinni” ennusteessa. Yksi tapa tähän olisi jonkinlaiset ennustemarkkinat, jotka palkitsisivat paremmista ennusteista. Näistä kirjoitti ainakin Nate Silver kirjassaan ”The Signal and the Noise”.

  6. On kyllä totta, että Talebin määritelmä asialle on monitulkintainen. Itse ajattelin antihaurauden/haurauden systeemin ominaisuutena sillä tavalla, että hauraat systeemit saattavat tuottaa mustia joutsenia ja antihauraat systeemin positiivisia mustia joutsenia. Tällöin hauras / antihauras systeemi on itse se joutsenten lähde. Voisi ajatella, että esimerkiksi taloussysteemi voisi olla hauras, jos jatkuvasti on uhkana, että se tuottaa mustan joutsenen. Sen sijaan antihauraalla silicon valleyllä on kokoajan realistinen mahdollisuus tuottaa suuri positiivinen tapahtuma (uusi innovaatio).

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s