Kuka ansaitsee veronalennuksen?

Kirjoitin aikaisemmin optimaalisen tuloverotutkimuksen uusista kehitysaskeleista (Uutta tietoa oikeidenmukaisesta verotuksesta). Siinä kerroin kahdesta uudesta tutkimuksesta, jotka pyrkivät laajentamaan optimiveromalleja huomioimalla vertikaalisen oikeudenmukaisuuden lisäksi myös horisontaalinen oikeudenmukaisuus. Vertikaalisella tulonjaolla tarkoitetaan eri tulotasojen välisiä tulonsiirtoja ja horisontaalisella tulonjaolla eri tulotasojen sisäisiä tulonsiirtoja. Molemmat tutkimukset ovat vielä työpaperivaiheessa, joten nyt toisen tutkimuksen kohdalla on tapahtunut mielenkiintoinen edistys. Stefanie Stantchevan ja Emmanuel Saezin tutkimus “Generalized Social Marginal Welfare Weights for Optimal Tax Theory” sisältää nyt myös empiirisen osion, jossa pyritään mittaamaan ihmisten arvoja kysymällä ”Kuka ansaitsee veronalennuksen?”. Näin estimoituja hyvinvointipainoja hyväksikäyttäen he selvittävät laajennetun mallin vaikutuksia optimaaliseen verojärjestelmään. Laajennetun mallin avulla estimoitu optimaalinen tuloverotus oli huomattavasti kevyempää kuin aikaisemmin.

Ansaitsevatko kulutuksen vai vapaa-ajan rakastajat veronalennuksen?

Kyselytutkimus jakautui useampaan osa-alueeseen, jossa testattiin kuinka hyvin vastaajien arvot sopivat yhteen perinteisten optimiveromallien oletusten kanssa. Kaikissa osioissa kysyttiin kuka annetuista vaihtoehdoista ansaitsisi veronalennuksen. Ensimmäisessä osiossa testattiin kuinka kulutuksen rajahyöty vaikuttaa ihmisten arvoihin asettamalla vastakkain kaksi henkilöä samoilla nettotuloilla, joista toisen kerrottiin nauttivan kulutuksesta, kalliista ravintolaillallisista ja matkustelusta. Toinen henkilö taas kuvailtiin säästäväiseksi henkilöksi, joka pitää nykyistä tulotasoa riittävänä tarpeidensa tyydyttämiseen. Perinteisen utilitaristisen näkemyksen mukaan henkilön, joka saa kulutuksestaan suuremman hyödyn, tulisi ansaita veronalennus. Kuitenkin kyselyssä lähes 75 % vastaajista oli sitä mieltä, että henkilöiden kulutuskäytöksellä ei ollut vaikutusta siihen, kenen veroja tulisi alentaa. Ainoastaan 4 % vastaajista oli utilitaristisen oletuksen kanssa samaa mieltä siitä, että kulutuksen rakastaja ansaitsisi veronalennuksen säästeliästä henkilöä enemmän.

Toisessa osiossa mitattiin työtuntien vaikutusta siihen, kuka veronalennuksen eniten ansaitsisi. Tässä kyselyssä henkilöillä oli taas samat nettotulot, mutta toinen henkilö teki huomattavasti enemmän työtunteja pienemmällä tuntipalkalla. Vastaajista reilu 40 % antaisi veronalennuksen ennemmin henkilölle, joka tekee enemmän töitä ja 50 prosentin mielestä työtunneilla ei ollut väliä.

Tulisiko maksettujen verojen määrää arvostaa?

Ehkä itselleni kiinnostavimmassa osassa mitattiin kuinka paljon nettotuloilla ja maksetuilla veroilla on vaikutusta siihen, kuka veronalennuksen ansaitsee. Ääripäissä ovat libertaristinen ja utilitaristinen näkökulma ja kuten arvata saattaa vastaukset osuivat useimmiten näiden kahden ääripään välimaaston. Kyselyyn vastanneet ottivat siis huomioon sekä perheen nettotulot että nykyisen verotaakan arvioidessaan kenelle veronalennus tulisi myöntää.

Kyselyvastausten perusteella Saez & Stancheva pystyivät estimoimaan parametrin, joka kertoo maksettujen verojen ja nettotulojen suhteellisista painoista optimiveromallien hyvinvointipainoja määritettäessä. Tämän jälkeen he käyttivät näitä hyvinvointipainoja optimiveromallin ratkaisemisessa. Saez & Stancheva tarkastelivat ainoastaan yhtä ääritapausta, jossa oletetaan että verotuksella ei ole mitään käyttäytymisvaikutuksia. Tässä ääritapauksessa perinteinen optimiveromalli antaa korkeimmaksi veroasteeksi 100 %. Kun mallissa huomioidaan maksettujen verojen osuus hyvinvointipainoihin, laskee korkein optimaalinen veroprosentti 61 – 74 prosenttiin määrittelystä riippuen. Vaikka prosentti on edelleen suhteellisen korkea, on se kuitenkin huomattavasti pienempi kuin alkuperäinen 100 %. Jos käyttäytymisvaikutukset otettaisiin huomioon, niin optimaalinen veroaste laskisi merkittävästi. Aikaisemmassa kirjoituksessani kerroin, että Weinzierl sai oman kyselytutkimuksensa avulla ratkaistussa optimiveromallissa optimaaliseksi korkeimmaksi veroasteeksi 55 %.

Kuka sinun mielestäsi ansaitsee veronalennuksen?

Kyselytutkimuksien käyttämiseen liittyy omat ongelmansa, enkä itse tiedä lähtisinkö ensimmäiseksi tekemään politiikkasuosituksia kyselytutkimusten avulla. Nämä ovat kuitenkin mielenkiintoisia kehityksiä optimiverotutkimuksen saralla ja on hienoa nähdä, että tälläkin tieteenhaaralla tapahtuu kehitystä. On mielenkiintoista ja hyödyllistä, että ihmisten todellisia arvoja tutkitaan ja näiden avulla toteutettu positiivinen verotutkimus on mielestäni hyödyllinen lisä normatiivisen verotutkimuksen rinnalle.

Omia arvojaan veronalennusten suhteen voi lähteä pohtimaan vastaamalla seuraaviin kysymyksiä:

Valtio voi myöntää 1000€ veronalennuksen joillekin kotitalouksille. Kotitalouksien välillä on eroja bruttotuloissa, maksettujen verojen määrässä ja käytettävissä olelivssa tuloissa (=nettotulot). Kumpi vaihtoehtoina olevista kotitalouksista ansaitsisi veronalennuksen enemmän?

Advertisements

5 thoughts on “Kuka ansaitsee veronalennuksen?

  1. Jotenkin vaikuttaa kovin suppeakatseiselta tutkimukselta, joka jättää laajemman perspektiivin ja kokonaisuuden huomioimatta. Ei tällaisissa teoreettisissa pähkinöissä ole mitään järkeä, joka on täysin irroitettu kokonaisuudesta ja suurin osa päätökseen vaikuttavista tekijöistä on jätetty pois. Mikä on valtion tilanne ja miksi joku edes tarvitsisi veronvähennyksen? Miten kotitaloudet hankkivat rahansa? Nostammeko taas arvonlisäveroa ja luomme tasaveron Venäjän mallin mukaan? Oligopolia rulettaa, njet. Mielestäni aikaa voisi käyttää huomattavasti paremminkin kuin tällä tavalla, mutta se on vain minun mielipiteeni.

  2. Kun tavoitteena on mitata ihmisten arvoja verotuksen ja tulonjaon suhteen, niin kysymyksen taustalla olevan valtion taloustilanteella ei oikestaan ole merkitystä. Kotitalouksien oletetaan eroavan toisistaan ainoastaan tuloiltaan ja veroiltaan ja koska kyse on optimituloverotutkimuksesta, niin kaikki tulot ovat ansiotuloja.

    Jos haluaa tuoda ajatusmaailmaa lähemmäs nykytilannetta Suomessa, niin voi pohtia sitä, että jos ansiotuloverotusta joudutaan kiristämään, niin kenen veroja tulisi kiristää. Onko tässä päätöksessä henkilöiden maksamilla veroilla mitään merkitystä, vai tulisiko huomio kiinnittää vain nettotuloihin?

  3. Huhuh, en kyllä osaa vastata kyselyyn. Mutta noin sivuhuomiona itsessäni herättää ihailua tuo Saez & Stanchevan kysymys:

    One person is described as ”She greatly enjoys spending money, going out to expensive restaurants, or traveling to fancy destinations. She always feels that she has too little money to spend.” while the other person is described as ”She is a very frugal person who feels that her current income is sufficient to satisfy her needs.”

    Rajahyöty on ehkä maallikolle hankala käsite ja tuossa se on ilmaistu onnistuneesti kansanomaisesti. Itse mietin, että hämääkö keskimääräisistä hyödyistä puhuminen, mutta ehkä se vain tehostaa freimausta. Jos tällainen kyseleminen yleistyy, niin näiden spesifikaatioiden testaamisesta tulee tärkeä osa tutkimusta (kuten laboratoriotutkimuksille on jo käsittääkseni jossain määrin käynyt).

  4. Kyselytutkimuksiin liittyy monia haasteita ja yksi tärkeimmistä on juuri kysymysten muotoilu. Tämä on asia, johon täytyy kiinnittää paljon enemmän huomiota, jos tämänkaltaista positiivista verotutkimusta aletaan tekemään enemmänkin.

    Olen samaa mieltä siitä, että tuossa kyselyssä kulutuksen rajahyöty olisi hyvin kansantajuistettu. Väistämättä tulee pohtineeksi, että kuinka suomalaiset suhtautuisivat kulutusjuhlaa viettävään ja säästeliäästi elävään kotitalouteen. Olisiko täällä nuukuus vielä suurempi hyve kuin Yhdysvalloissa? Kuinkahan hyvin tuo perustelu muuten uppoaisi maiden välisissä tulonsiirroissa? Esimerkiksi jos kreikkalaisilla on suomalaisia suurempi kulutuksen rajahyöty, niin EU:n sosiaalinen hyötyfunktio maksimoituu, kun tehdään lisää tulonsiirtoja Suomesta Kreikkaan.

  5. Jep, tästähän voisi saada vaikka mitä mielenkiintoista. Esim. jos esittäisi tuon Saez & Stanchevan kaltaisia kysymyksiä 1) eri sukupuolilla 2) eri etnisyyksillä 3) muilla piirteillä (ikä?), tietenkin niin ettei se olisi vastaajalle selvää että tutkija haluaa selvittää juuri näitä asioita. Ihmisillä on todennäköisesti harvoin yhdenmukainen oikeudenmukaisuuskehikko ja sekin olisi mielenkiintoista tutkia, että mitkä tekijät saavat ihmiset käyttämään vaikkapa utilitaristista kehikkoa ja mitkä ”just desserts”-kehikkoa. Kahnemanin ”Thinking, fast and slow”-kirjassa on ne systeemi 1 ja systeemi 2 ja muistaakseni juttua siitä, millä tekijöillä koetilanteessa voidaan vaikuttaa siihen, että kumpaa koehenkilö käyttää (esim. jos kokeen aluksi kysytään vaikea laskutoimitus, koehenkilön systeemi 2 aktivoituu ja on enemmän läsnä kokeen aikana). Tämä olisi tietysti huono kysymys, mutta idea ehkä valottuu: jos kysyisi vaikkapa Saez & Stanchevan kysymykset niin, että ”Zorbas sitä ja tätä” ja ”Matti sitä ja tätä”, niin ehkäpä ihmiset ajattelisivat mitä Zorbas, kreikkalainen tuhluri, ansaitsee ja mitä Matti, kanssakansalainen, tarvitsee.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s