Kuinka veromuutosten työllisyysvaikutuksia ennustetaan?

Kirjoitin aikaisemmin siitä, miten mikrosimulointimallien avulla voidaan laskea, kuinka paljon lisää verotuloja saataisiin suurituloisten veroja korottamalla ja kuinka nämä veronkorotukset vaikuttaisivat tuloeroihin. Nämä laskelmat toteutetaan sillä oletuksella, että veromuutokset eivät vaikuta ihmisten käyttäytymiseen. Siten verotuotto nousee tasaisesti veroasteen noustessa, eikä edes 100 prosentin veroaste saa ihmisiä vähentämään työntekoaan. Tämä staattinen oletus ei ole kovin realistinen. Kuinka staattisista malleista voitaisiin edetä kohti realistisempia malleja, jotka ottaisivat myös veromuutosten käyttäytymisvaikutukset huomioon? Tässä kirjoituksessa käsitellään kahta vaihtoehtoista tapaa estimoida politiikkamuutosten työllisyysvaikutuksia ja pohditaan, kumpi olisi paras tapa ennustaa veromuutosten vaikutuksia työllisyyteen.

1. Aikaisempien tutkimustulosten hyödyntäminen

Ensimmäinen keino veromuutosten työllisyysvaikutusten ennustamiseen on hyödyntää aikaisempia tutkimuksia siitä, kuinka vero- ja sosiaaliturvamuutokset vaikuttavat ihmisten käyttäytymiseen. Työllisyysvaikutusten ennustamisen kannalta yksi oleellinen parametri on osallistumisjousto (tai työllisyysjousto), joka kertoo kuinka paljon taloudelliset kannustimet vaikuttavat työllistymispäätökseen. Tätä osallistumispäätöstä kutsutaan ekstensiiviseksi marginaaliksi. Toinen tarpeellinen parametri on tehtyjen työtuntien jousto, joka kertoo herkästi jo töissä olevat muuttavat työmääräänsä taloudellisten kannustinten muuttuessa. Tätä työtuntipäätöstä kutsutaan intensiiviseksi marginaaliksi. Kun nämä kaksi parametria yhdistetään mikrosimulointimalliin, jonka avulla voidaan laskea veromuutosten vaikutukset työnteon kannustimiin (työllistymisveroasteisiin & efektiivisiin marginaaliveroasteisiin), saadaan tulokseksi arvio siitä, kuinka tutkittava veromuutos vaikuttaisi työn tarjontaan. Jos taas kiinnostuksen kohteena ovat ainoastaan dynaamiset verotuotot (eikä tarkkoja työllisyysvaikutuksia tarvita), voidaan ennustamisessa käyttää verotettavan tulon joustoa, joka ottaa työtuntimuutosten lisäksi huomioon mm. verosuunnittelun tai lisäkoulutuksen hankkimisen.

Vaikka aikaisempien tutkimusten hyödyntäminen kuulostaa melko yksinkertaiselta tavalta ennustaa työllisyysvaikutuksia, liittyy siihen kuitenkin useita ongelmia, jotka on syytä ottaa huomioon. Tutkimuskirjallisuus työn tarjonnan joustosta on melko laaja ja useimmiten joustoarvioita estimoidaan ns. luonnollisten kokeiden avulla, joissa veromuutokset vaikuttavat eri tavoin samankaltaisiin ihmisiin. Hyvä luonnollinen koe antaa melko luotettavan estimaatin siitä, kuinka kyseinen veromuutos on vaikuttanut sen kokeneiden ihmisten käyttäytymiseen. On kuitenkin uskonvarainen asia, voidaanko tuo estimaatti ulottaa koskemaan myös muita ihmisiä ja muita veromuutoksia. Luonnollisten kokeiden ns. sisäinen uskottavuus on vahva, mutta ulkoinen luotettavuus voi olla heikko. Charles Manski puhui tässä yhteydessä jopa ”toiveikkaasta yleistämisestä” (wishful extrapolation).

Eri ihmiset reagoivat kannustimiin eri tavalla. Aikaisemmissa tutkimuksissa on esimerkiksi havaittu, että yksinhuoltajien osallistumisjousto on melko suuri, eli taloudelliset kannustimet vaikuttavat melko vahvasti yksinhuoltajien työllistymispäätökseen. Toisaalta taas miesten työtuntien tarjonta on melko joustamatonta. Koska kannustimet vaikuttavat eri tavoin eri ihmisiin, tulisi vähintäänkin eri ryhmillä olla omat joustoestimaatit työllisyysvaikutuksia ennustettaessa. Tämä voi olla hankalaa, koska luonnollisia kokeita ei yksinkertaisesti ole tapahtunut kaikille ryhmille ja etenkin Suomessa on valitettavan vähän tutkijoiden kannalta hyödyllisiä vero-/sosiaaliturvareformeja. Tämä johtuu siitä, että muutokset ovat olleet melko universaaleja, jolloin tarvittavaa vertailuryhmää ei synny. Muiden maiden tutkimustulosten hyödyntäminen vaatii taas vielä vahvempia oletuksia. Voitaisiinko esimerkiksi Suomen kotihoidontuen työllisyysvaikutusten estimoinnissa käyttää Yhdysvaltojen veromuutosten avulla estimoituja joustoja? Jos oletus maan sisäisestä yhdenmukaisesta käyttäytymisvaikutuksesta on vahva, niin oletus siitä, ettei maiden välillä olisi käyttäytymiseroja, on vielä vahvempi.

2. Työn tarjonnan mallintaminen

Toinen vaihtoehto työllisyysvaikutusten ennustamiseen on työntarjontapäätöksen mallintaminen. Tämä voidaan toteuttaa neoklassisten työntarjontamallien avulla, joissa oletetaan että henkilö valitsee tarjolla olevista työ-vapaa-aika -vaihtoehdoista sen, joka maksimoi hänen hyvinvointinsa. Nämä ns. strukturaaliset työntarjontamallit vaativat tuekseen vahvoja oletuksia mm. yksilöiden hyötyfunktion muodosta. Nykyisin malleja on kuitenkin kehitetty joustavampaan suuntaan.

Työntarjontamallin parametrit (kuinka paljon työtulot vs. vapaa-aika vaikuttaa havaitsemattomaan hyötyfunktioon) estimoidaan mikrosimulointimallia ja pieniä veromuutoksia hyväksikäyttäen. Kun parametrit on kerran estimoitu nykyisen vero- ja sosiaaliturvajärjestelmän avulla, voidaan näiden parametrien avulla ennustaa, kuinka yksilöiden työntarjontapäätös muuttuisi politiikkamuutoksen myötä. Työntarjontamallien avulla voidaan myös estimoida sekä osallistumisjousto että työtuntien jousto, mutta varsinaisten työllisyysennusteiden tekemiseen näitä joustoparametreja ei työntarjontamalleissa tarvita.

Työntarjontamalleja voidaan laajentaa ottamaan huomioon esim. työnkysyntärajoitteet (kaikille halukkaille työntekijöille ei ole töitä) ja sosiaaliturvan vastaanottamisen liittyvän stigman (jonka vuoksi kaikki sosiaalietuuksiin oikeutetut eivät niitä nosta).

Työntarjontamallit usein ”kalibroidaan” jonkin luonnollisen kokeen avulla. Tämä tarkoittaa sitä, että mallin avulla ennustetaan reformia edeltävän datan avulla, kuinka toteutunut reformi vaikuttaisi työllisyyteen ja näitä ennusteita verrataan todellisiin muutoksiin. Luonnollisesti tämänkaltainen validointi rajoittuu ainoastaan niihin tapauksiin ja ihmisryhmiin, joilta löytyy sopiva luonnollinen koe. Mallien ennustekyky on ollut vaihteleva, jotkin mallit onnistuvat ennusteissaan melko hyvin, kun taas joissakin ennusteissa on ollut suurempia eroavaisuuksia.

Kumpi tapa on parempi?

Edellä esitettiin kaksi vaihtoehtoista tapaa veromuutosten työllisyysvaikutusten ennustamiseen. Molemmilla on vahvuutensa ja heikkoutensa. Työn tarjonnan strukturaalinen mallintaminen vaatii vahvoja oletuksia, mutta näiden oletusten vaikutuksia voidaan tutkia esimerkiksi muuttamalla funktiomuotoa. Luonnollisten kokeiden avulla estimoitujen joustoparametrien käyttäminen vaatii myös vahvoja oletuksia (jo joustojen estimointivaiheessa), mutta tämän tavan suurin ongelma on siinä, että oletusta tulosten yleistettävyydestä ei voida testata. Suomen suhteen yksi ongelma on myös luonnollisten kokeiden vähäinen määrä. Joustoennusteiden avulla estimoitaessa herkkyysanalyysia voidaan toisaalta toteuttaa tekemällä laskelmat myös ”tätä pienempi/suurempi jousto ei ainakaan voi olla”-estimaateilla ja ilmoittamalla piste-estimaatin lisäksi myös näin laskettu luottamusväli.

Maailmalla on molemmat tavat käytössä. Esimerkiksi Yhdysvalloissa kongressin budjettitoimista käyttää tutkimuskirjallisuudesta löytyviä joustoestimaatteja, kun taas Ruotsissa on ymmärtääkseni käytössä strukturaalinen työntarjontamalli. Valintaa ei tietenkään ole pakko tehdä, vaan niitä voidaan käyttää rinnakkain. Esimerkiksi IFS estimoi Britannian sosiaaliturvareformin työllisyysvaikutuksia molemmilla esitetyillä tavoilla ja vaikka tulosten välillä oli melko suuria eroja, olivat ne samansuuntaisia. Suomessa vero- ja sosiaaliturvamuutosten työllisyysennusteita on tehty hyvin vähän, mutta nyt helmikuussa Vatt julkaisi raportin, jossa estimoitiin vuoden 2012 vero- ja sosiaaliturvamuutosten vaikutuksia työllisyyteen. Vatt toteutti estimoinnin aikaisempia joustoestimaatteja hyväksikäyttäen ja siksi raportista näkyykin hyvin, kuinka paljon (vähän) suomalaisia joustoestimaatteja on tarjolla.

Lopuksi : tämä on vasta alkua

Vero- ja sosiaaliturvamuutosten työllisyysvaikutusten ennustaminen ei ole helppoa. Ennusteiden tekemiseen on tarjolla ainakin kaksi vaihtoehtoista tapaa, joihin molempiin liittyy epävarmuuksia ja puutteita. Kumpi ennustemenetelmä on parempi? Siihen kysymykseen voitaisiin ehkä vastata toteuttamalla molempien tapojen avulla työllisyysennusteet jostain tulevaisuudessa toteutettavasta reformista ja tutkimalla reformin jälkeen kumpi tapa tuotti paremman ennusteen. Jos näin toimittaisiin säännönmukaisesti pidemmän aikaa, voitaisiin oppia menetelmien välisistä eroista ja asettaa niitä paremmuusjärjestykseen.

Molempiin ennustetapoihin liittyy epävarmuuksia, joiden vuoksi niiden avulla saatuja työllisyysennusteita ei tule ottaa varmoina lukuina, vaan ennemminkin luottamusväleinä. Vaikka työllisyysvaikutusten ennustaminen vaatii tuekseen vahvoja oletuksia ja niihin liittyy epävarmuuksia, niin nykyinen tapa tehdä ainoastaan staattisia laskelmia dynaamiset vaikutukset unohtaen sisältää myös vahvan oletuksen ja voi johtaa päätöksiä tehtäessä harhaan.

Vero- ja sosiaaliturvamuutokset vaikuttavat toki ihmisten käyttäytymiseen laajemminkin kuin ainoastaan työllistymispäätöksen kautta. Lisäksi työllisyyden tason määräytymisessä työn kysyntä on merkittävä tekijä. Siten työntarjontavaikutusten estimoiminen on vasta pieni askel kohti dynaamisia veroennusteita. Muutamissa maissa behavioraalinen mikrosimulointimalli on yhdistetty ns. yleisen tasapainon malliin, jonka avulla saadaan ennustettua veromuutosten makrotaloudelliset vaikutukset.  Näiden estimoimiseen tietenkin liittyy vielä enemmän oletuksia, jonka vuoksi ennusteiden epävarmuus kasvaa vielä enemmän.

———————————————————————

Tämä oli toinen osa kolmen tekstin sarjassa, jossa käsittelen sitä, kuinka vero- ja sosiaaliturvamuutosten vaikutuksia voidaan arvioida. Edellisessä osassa käsittelin staattisia laskelmia mikrosimuloinnin avulla ja tässä tekstissä vaikutusarvioihin lisättiin työllisyysvaikutusten estimointi. Aihepiiri on itselleni melko ajankohtainen, koska rakennan parhaillaan EU-tasoista strukturaalista työntarjontamallia, jonka avulla estimoin potentiaalisten sosiaaliturvareformien työllisyysvaikutuksia eri EU-maissa. Tämän vuoksi olen pohtinut paljon sitä, kuinka työllisyysestimoinnit tulisi toteuttaa enkä toistaiseksi pidä kumpaakaan esittämistäni tavoista automaattisesti toista parempana. Seuraavaksi tekstisarjan viimeisessä osassa siirrytään reformeja edeltävistä ennusteista eteenpäin ja pohditaan sitä, kuinka vero- ja sosiaaliturvamuutosten vaikutuksia voidaan tutkia jälkikäteen. Kyse on paljolti myös siitä, kuinka politiikkareformit tulisi toteuttaa, jotta vaikutusten tutkiminen olisi ylipäätään mahdollista.

Mainokset

4 thoughts on “Kuinka veromuutosten työllisyysvaikutuksia ennustetaan?

  1. Päivitysilmoitus: Sosiaaliturvakokeilut (Perustulon vaikutusten tutkiminen) | Second-Best World

  2. Päivitysilmoitus: Optimaalinen verojärjestelmä – matka taloustieteestä talouspolitiikkaan | Second-Best World

  3. Päivitysilmoitus: Perustulon työllisyysvaikutukset | Second-Best World

  4. Päivitysilmoitus: Poliittista debattia dynaamisista vaikutusarvioista | Second-Best World

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s