Optimaalinen verojärjestelmä – matka taloustieteestä talouspolitiikkaan

Viimeisen viikon aikana on ilmestynyt kaksi talouspoliittisen keskustelun kannalta mielenkiintoista raporttia. Ensiksi ilmestyi Valtiovarainministeriön Talouspoliittinen Strategia 2013, jonka sisällöstä kirjoitin alkuviikosta. Sen jälkeen julkaistiin VATT-Analyysi  ”Hyvän veropolitiikan periaatteet”, joka kansantajuistaa taloustieteellisen verotutkimuksen keskeisiä tuloksia ja pyrkii selittämään, mitä vaikutuksia eri veromuodoilla on ja kuinka nykyistä verojärjestelmäämme voitaisiin parantaa. Kyseinen raportti on erittäin suositeltavaa luettavaa talouspolitiikasta kiinnostuneille ja on ollut mielenkiintoista seurata, minkälaista keskustelua raportin pohjalta on jo nyt syntynyt. Tässä tekstissä kerron omista ajatuksistani, joita VATT:n raportti, sen sisältämät verosuositukset ja raportista käyty keskustelu on herättänyt.

Kuinka veropolitiikkaa tulisi tehdä?

Hyvän veropolitiikan periaatteet alkavat tavasta, jolla veropolitiikkaa tehdään. VATT:n raportissa ehdotetaan, että veropolitiikka tulisi aloittaa puhtaalta pöydältä uudella tavalla. Veropolitiikassa tulisi hyödyntää aikaisempaa enemmän taloustieteellistä tutkimusta.

Veropolitiikan tulisi olla

– suunnitelmallista,

– tutkimustietoon perustuvaa,

– huolellisesti valmisteltua.

Raportissa esitetyt toiveet ”paremmasta veropolitiikasta” ovat hyvin samankaltaisia kuin IFS:n Paul Johnson esittämät toiveet Iso-Britannian veropolitiikan järkevöittämiseksi. Näistä keinoista kirjoitin aikaisemmin tekstissäni ”Mistä on hyvä veropolitiikka tehty?”. Siinä hyvää veropolitiikkaa kuvailtiin seuraavasti:

Hyvä veropolitiikka on ennustettavaa, pitkäjänteistä ja tutkimustietoon perustuvaa.
Hyvä veropolitiikka yhdistää akateemisen tutkimuksen ja käytännön kokemuksen.
Hyvä veropolitiikka käsittelee talousjärjestelmää kokonaisuutena ja sopeutuu talouden muutoksiin nopeasti.

VATT:n raportissa ehdotetaan myös, että veromuutoksista tulisi tehdä jatkossa dynaamisia laskelmia. Tämä tarkoittaisi sitä, että veromuutoksia arvioitaessa pyrittäisiin ennustamaan myös muutosten käyttäytymisvaikutuksia (esim. vaikutukset työllisyyteen). Näiden käyttäytymisvaikutusten lisäksi tulonjakovaikutuksia tulisi arvioida laajemmin kuin nykyisin tehdään. Tämä tarkoittaisi joko elinkaarituloerojen tai vaihtoehtoisesti kulutuserojen tarkastelua (keskustelua tuloeromittareista).

Verosuosituksia

Raportin ensisijaisena tarkoituksena ei ollut verosuositusten antaminen, vaan verojen käyttäytymisvaikutusten selittäminen. Ymmärrettävästi mediassa suurimman huomion ovat kuitenkin saaneet raportissa esitetyt reformit. En referoi kaikkia raportin osa-alueita (kulutusverotus, tuloverotus, asumisen verotus, kiinteistöverotus, yhteisövero), vaan keskityn niihin osa-alueisiin, joista itselläni on jotain sanottavaa.

Ansiotuloverotus

Tuloverotuksen suhteen raportti keskittyy perinteisten optimaalisen tuloverotuksen mallien johtopäätöksiin. Tuloverotuksen tavoite on verotulojen keräämisen lisäksi tuloerojen tasoittaminen. Siten verotuksen taso riippuu siitä, kuinka paljon tuloeroja halutaan tasata ja kuinka suuria ovat verotuksen käyttäytymisvaikutukset. Mitä enemmän (vähemmän) tuloeroja halutaan tasata ja mitä pienempiä (suurempia) ovat verotuksen käyttäytymisvaikutukset, sitä kireämpää (keveämpää) on verotus. Veronkorotukset kannattaa kohdistaa tulotasoille, joissa on 1) paljon henkilöitä 2) pienet käyttäytymisvaikutukset 3) pieni hyvinvointipaino (jonka jakauma kertoo tulonjakopreferensseistä).

Kun yhdistetään optimiveromallien suositukset ja empiiriset tutkimukset ansiotuloverotuksen käyttäytymisvaikutuksista, VATT:n raportti päätyy suosittelemaan pienituloisille kohdistettuja veronalennuksia. Keinona veronalennusten toteuttamiseksi raportissa ehdotetaan kunnallisverotuksen ansiotulovähennyksen ja valtionverotuksen työtulovähennyksen tarkempaa kohdistamista pienituloisille. Tämä voitaisiin toteuttaa esimerkiksi niin, että korotettaisiin verovähennysten kasvu- ja vähenemisasteita, jolloin pienituloisten verotus kevenisi ja keski-/suurituloisten verotus kiristyisi. VATT:n raportti ei ole suinkaan ensimmäinen kerta, kun pienituloisten verotuksen keventämistä esitetään keinona puuttua Suomen vero- ja sosiaaliturvajärjestelmän kannustinloukkuihin. Itsekin olen kyseisen kaltaisesta reformista aikaisemmin kirjoittanut (Optimaalinen verojärjestelmä (eli mitä verottajan tulisi oppia taloustieteestä)).

Kulutusverotus

VATT:n raportissa esitetään alennetuista arvonlisäverokannoista luopumista. Tämän suhteen raportti on siis samoilla linjoilla VM:n tuoreen raportin kanssa. Arvonlisäverokantojen yhtenäistämisestä kirjoitin edellisessä kirjoituksessani. VATT:n raportin suositukset pohjautuvat pääosin samaan Mirrlees Review:n raporttiin, johon VM:n raportissakin viitataan. Mirrelees Review:s suositusten mukaan kulutusverotuksen tulisi pääsääntöisesti olla yhtenäistä ja muutamien harvojen poikkeusten tulee olla hyvin perusteltuja.

VATT:n raportissa käsitellään myös haitallisen kulutuksen ohjaamisesta verotuksen avulla. Ympäristöverot ovat perusteltuja, koska niiden avulla voidaan sisällyttää ympäristölle haitallisen kulutuksen ulkoisvaikutukset tuotteen hintaan.

Terveysveroihin (esim. sokerivero) VATT:n raportti suhtautuu skeptisesti. Joitain terveysveroja (esim. alkoholivero) voidaan perustella niiden aiheuttamilla ulkoisvaikutuksilla, mutta monilla veroilla voidaan nähdä olevan paternalistinen tarkoitus. Paternalismi (holhoaminen) on taas taloustieteen yleisten perusoletusten vastaista, koska yksilön yleensä oletetaan tuntevan omat preferenssinsä parhaiten. Tämä on totta ”perinteisen taloustieteen” näkökulmasta, mutta VATT:n raportissa jätetään mainitsematta psykologisen taloustieteen opit terveysverojen suhteen. Psykologisen taloustieteen tulosten mukaan yksilöt eivät aina osaa ottaa huomioon pitkän aikavälin vaikutuksia, jonka vuoksi he tekevät epäoptimaalisia päätöksiä. Siten terveysverot voivat auttaa ihmisiä tekemään päätöksiä, jotka maksimoivat heidän pitkän aikavälin hyvinvointia lyhytaikaisen nautinnon sijaan. On syytä huomata että tämä psykologisen taloustieteen ”pehmeä paternalismi” ei oleta että valtio tuntisi preferenssit henkiöitä itseään paremmin. Sen sijaan tavoitteena on auttaa yksilön omien tavoitteiden saavuttamisessa. Terveysveroja on käsitelty mm. Hetemäen verotyöryhmän taustamuistiossa (Näkökohtia alkoholin, tupakan ja epäterveellisten elintarvikkeiden verotuksesta) ja laajempaa keskustelua psykologisen taloustieteen vaikutuksista optimaaliseen veropolitiikkaan löytyy mm. IFS:n raportista “Tax and benefit policy: insights from behavioural economics”.

Tulisiko taloustieteen huomioida poliittiset realiteetit?

Sekä VATT:n että VM:n raportteja on kritisoitu siitä, että niiden suosituksissa ei ole huomioitu poliittisia realiteetteja. Tämä tarkoittaa sitä, että raporteissa ehdotetaan reformeja, jotka ovat poliittisesti hyvin hankalia tai lähes mahdottomia toteuttaa. Lähes kaikki puolueet ovatkin jo irtisanoutuneet ALV-kantojen yhtenäistämisestä. Kannattaako taloustieteilijöiden tehdä ehdotuksia, jotka eivät ole poliittisesti toteuttamiskelpoisia?

Monien tutkijoiden mielestä kannattaa. Poliittisista rajoitteista vapaan verotutkimuksen avulla lisätään tietoa siitä, minkälainen optimaalinen verojärjestelmä olisi. Tämän tiedon avulla voidaan lisätä sekä poliitikoiden että äänestäjien tietämystä. Äänestäjiä ”valistamalla” voidaan poistaa poliittisia rajoitteita. Poliitikkoja valistamalla saadaan lisättyä päättäjille tietoa siitä miten verojärjestelmästä voitaisiin tehdä tehokkaampi. Käsittelen taloustieteen ja poliittisten rajoitteiden välistä suhdetta laajemmin kirjoituksessani ”Talouspolitiikka: taloustiede vs. poliittiset realiteetit”.

Taloustiede ei voi määrittää optimaalista verojärjestelmää ilman poliittista prosessia. Optimaalinen verojärjestelmän muoto riippuu yhteisön arvoista ja näitä arvoja mitataan poliittisen prosessin avulla. Ilman taloustieteen oppeja toteutettava veropolitiikka voi puolestaan olla hyvin tehotonta. Tämä tarkoittaa sitä, että verojärjestelmästä tulee hyvin monimutkainen ja veroreformeissa samanaikaisesti nostetaan veroasteita ja lisätään veropohjaa rapauttavia verovähennyksiä.

Utopistisia veroreformeja ehdottamalla voidaan ohjata keskustelua suuntaan, jossa poliittisten päättäjien on perusteltava toteutettavat veroreformit entistä paremmin. VATT:n kansantajuistettu veroraportti mahdollistaa myös entistä laadukkaamman veropoliittisen keskustelun. Jos journalistit tuntisivat taloustieteen vero-opit paremmin, voisivat he kysyä poliitikoilta entistä parempia kysymyksiä. Alennettuja ALV-kantoja tulonjaon vuoksi kannattavilta poliitikoilta voisi esimerkiksi kysyä, miksi tulonjakoa tulisi tehdä niin tehottomalla välineellä kuin ALV, kun parempiakin keinoja (tuloverotus) olisi tarjolla.

Ehkä VATT:n toive täysin puhtaalta pöydältä rakennettavasta verojärjestelmästä on utopistinen. Mutta toive nykyistä paremmasta ja avoimemmasta tavasta tehdä veropolitiikkaa ei välttämättä ole. Sen tavoitteen toteutumiseksi toivon, että VATT:n raportti mahtuu mahdollisimman monen talouspäättäjän kesäloman lukulistalle.

Advertisements

One thought on “Optimaalinen verojärjestelmä – matka taloustieteestä talouspolitiikkaan

  1. Arvonlisäverokantojen yhtenäistämisestä sen verran, että vaikka pidän itsekin sitä pääasiassa hyvänä ajatuksena, kulttuurin alempi alv on mielestäni perusteltu poikkeus. Keskustelu siitä, tulisiko kulttuuria ylipäänsä tukea menee varmaankin tämän blogin aihepiiiristä jo jonkin verran ohi, mutta jos otetaan annettuna se poliittinen fakta että kulttuuria selvästikin tosiasiallisesti halutaan tukea julkisista varoista, on alennettu alv siihen huomattavasti parempi keino kuin monimutkaiset kohdennetut tuet joiden jakoon liittyy mielivaltaisuuksia, tehottomuutta ja pienessä maassa rakenteellisen korruption riskikin. Lisäksi kulttuurin alv-tukien taloudellinen merkitys valtiontaloudessa on pieni (puhutaan ehkä suuruusluokkaa parista sadasta miljoonasta vuodessa) mutta kulttuurikentän toiminnalle suuri.

    Toki kulttuurinkin alv-kohtelua olisi varaa yhtenäistää. Nykyisin esimerkiksi musiikin alalla sovelletaan kolmea eri alv-kantaa: muusikon esiintymispalkkio on alviton, konserttilippujen alv on 10 % ja äänilevyjen 24 %. Yksinkertaisempaa olisi antaa kaikille kulttuurituotteille ja -palveluille vaikkapa 50 % huojennus arvonlisäverosta yksilöimättä esimerkiksi teknisiä ratkaisuja niin ettei taas kohta oltaisi samassa tilanteessa kuin kustannuspuolella ollaan kirjojen ja e-kirjojen eri alv-kantojen kanssa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s