Olen vuosien varrella ottanut osaa perustulokeskusteluun keskittyen pääsääntöisesti siihen, kuinka hyvä lääke kannustinloukkuihin perustulo on (=tekeekö perustulo työnteosta aina kannattavaa). Tämä on varsin luonnollista, koska olen tehnyt tutkimuksia kannustinloukuista ja samassa yhteydessä olen alun perin perehtynyt eri perustulomalleihin. Tällä kertaa ajattelin kuitenkin käsitellä hieman eri asioita ja keskittyä esittelemään niitä ongelmia, joihin perustulo voisi olla toimiva lääke.
Huom. Tässä tekstissä käsittelen perinteisen määritelmän mukaista perustuloa, jolla tarkoitetaan kaikille (täysi-ikäisille) maksettavaa vastikkeetonta ja tuloista riippumatonta tukimuotoa. Nykyisin julkisessa keskustelussa tulee vastaan myös ”laveampaa” määritelmää, jossa perustulolla voidaan tarkoittaa perinteisen perustulon lisäksi myös tuloista riippuvaisia tai jopa vastikkeellisia tukimuotoja.
Mihin ongelmiin vastikkeeton perustulo olisi hyvä lääke?
Sosiaaliturvan alikäyttö
Sosiaaliturvan alikäytöllä tarkoitetaan sitä, että sosiaaliturvaetuuteen oikeutetut henkilöt eivät tukea jostain syystä hae/saa. Syy tähän voi olla esimerkiksi se, että henkilö ei tiedä olevansa tukeen oikeutettu tai henkilö kokee hakuprosessin liian raskaaksi. Sosiaaliturvan alikäyttö syventää köyhyyttä ja huono-osaisuutta. Sosiaaliturvan alikäyttöä esiintyy Suomessa etenkin toimeentulotuen osalta.
Sosiaaliturvan alikäytön vähentämisessä vastikkeeton perustulo on mielestäni ehdottomasti paras keino. Millään vastikkeelliseen sosiaaliturvaan perustuvalla reformilla on vaikea saada alikäyttöä vähennettyä yhtä tehokkaasti. Kaikille maksettava ja täysin vastikkeeton perustulo ei vaadi erillistä hakuprosessia, jolloin sosiaaliturvan alikäyttö voi periaatteessa poistua kokonaan niiden tukimuotojen osalta, jotka perustulo korvaa. Alikäyttöön liittyvät ongelmat toki säilyvät niiden tukimuotojen osalta, joita maksetaan perustulon lisäksi (esim. asumistuki, toimeentulotuki), mutta näidenkin osalta perustulo voi vähentää alikäyttöä siltä osin, kun se vähentää tarvetta muihin tukimuotoihin.
Yrittäjien sosiaaliturva
Yrittäjien (ja heidän perheenjäsentensä) sosiaaliturvaan liittyy jäykkyyksiä. Työttömyysetuuksien saaminen voi vaatia yrityksen lopettamisen. Myös työttömyysturvan ja uuden yrityksen perustamisen yhdistämiseen liittyy haasteita. Kaikille vastikkeettomasti maksettava perustulo voisi helpottaa yrittäjien sosiaaliturvan ongelmia, kun tukea saisi saman verran riippumatta siitä kuinka hyvin yritys menestyy. Samalla yrittämisen yhdistäminen esim. opiskeluun ja palkkatyöhön helpottuisi, kun sama tukimuoto koskisi kaikkia elämäntilanteita. Toki yrittäjien sosiaaliturvan ongelmat säilyisivät perustulon lisäksi maksettavien tukimuotojen (esim. ansiosidonnainen työttömyysturva) osalta. Kannattamattomien yritysten yrittäjien tukeminen perustulon avulla voisi toisaalta johtaa siihen, että perustulon turvin pidettäisiin hengissä yrityksiä, jotka eivät koskaan menesty omillaan. Tämä on ongelmallista, jos se estää sen, että kyseinen yrittäjä perustaisi jonkin uuden menestyvän yrityksen tai siirtyisi menestyksellisempään palkkatyöhön.
Byrokratialoukut
Sosiaaliturvan hakemiseen liittyvä byrokratia aiheuttaa sosiaaliturvan alikäyttöä. Toisaalta taas sosiaaliturvan varassa elävien osalta byrokratialoukut toimivat työllistymisen esteenä, kun lyhyet työpätkät voivat aiheuttaa katkoja tukien maksamiseen ja työpätkät lisäävät väistämättä lisäbyrokratiaa tulojen ilmoittamisen myötä. Sosiaaliturvajärjestelmä, jossa henkilön ei tarvitsisi ilmoittaa tulojaan viranomaisille ja tukimuodot sopeutuisivat automaattisesti elämäntilanteiden muutoksiin, voisi poistaa byrokratialoukut ja tehdä työllistymisestä yksinkertaisempaa. Perustulo voisi poistaa byrokratialoukkuja niiden henkilöiden osalta, jotka saavat nykyisin ainoastaan perustulon täysin korvaamia sosiaalietuuksia. Esimerkiksi peruspäivärahaa saava työtön, joka ei puolisonsa tulojen vuoksi ole oikeutettu asumistukeen/toimeentulotukeen voisi vastikkeettoman perustulon myötä tehdä lyhyitä työpätkiä nykyistä yksinkertaisemmin. Perustulo ei kuitenkaan poistaisi byrokratialoukkuja niiltä henkilöiltä, jotka saavat jotain perustulon päälle maksettavaa sosiaalietuutta (esim. asumistuki/toimeentulotuki).
Byrokratialoukkuja voidaan kuitenkin poistaa myös vastikkeellisessa ja tuloriippuvaisessa sosiaaliturvajärjestelmässä. Esimerkiksi Suomessa parhaillaan suunniteltava kansallinen tulorekisteri voi periaatteessa mahdollistaa sen, että eri tukimuodot sopeutuvat automaattisesti tulojen muutoksiin ilman erillisiä tuloilmoituksia. Siten myös monista erillisistä tukimuodoista koostuva sosiaaliturvajärjestelmä voidaan automatisoida siten, että järjestelmä on tuen saajan näkökulmasta yksinkertainen.
Teknologinen murros – hyödyn jakaminen (kansalaisosinko)
Tulevaisuudessa automatisaatio (tai robotisaatio) saattaa muuttaa radikaalisti työelämää ja tuotannon hyötyjen jakautumista. Jo nyt Suomessa on nähtävissä työn polarisaatiokehitys, jossa helposti rutinoitavissa olevat työpaikat ovat kadonneet automatisaation myötä. Tulevaisuudessa yhä useampi työtehtävä on automatisoitavissa, mikä voi johtaa joissain skenaarioissa suuriin muutoksiin (HS: Automatisaatio uhkaa viedä joka kolmannen työpaikan). Automatisaation myötä työn osuus BKT:sta laskee ja pääoman osuus kasvaa. Jos tuotantoteknologiat (ja pääomat) kasautuvat harvoille, voi tämä kehitys johtaa tuloerojen kasvuun. Lisäksi jos palkkasummat pienenevät, on tällä vaikutuksia myös ansiotuloverotuottoihin.
Kuinka teknologisen murroksen hyöty voitaisiin jakaa tasaisemmin kaikkien kansalaisten kesken? Yksi mahdollisuus tähän olisi perustulo, tai pikemminkin kansalaisosinko. Tässä tapauksessa perustulon tarkoituksena ei olisi toimia niinkään nykyisen sosiaaliturvajärjestelmän korvaajana kuin teknologisen tuoton uudelleenjakajana. Hieman tähän tapaan toimitaan Alaskassa, jossa osa osavaltion öljytuotoista jaetaan erillisen rahaston kautta osavaltion asukkaille. Kansalaisosinko vastaa myös Thomas Painen (1795) ehdotusta, jossa perustulolla jaettaisiin yksityisestä maanomistuksesta syntyneet voitot tasaisemmin kaikkien kansalaisten kesken.
Teknologisesta kehityksestä syntyneiden voittojen jakaminen on helpompi kysymys, kuin näiden jaettavien voittojen kerääminen. Millä verojärjestelmällä uuden teknologian omistajille kertyvä voitto voitaisiin kerätä? Ansiotuloverotuotot putoavat, jos työn osuus BKT:sta laskee. Toisaalta taas pääomatuloverotusta rajoittaa pääomien kansainvälinen liikkuvuus. Kulutusverotus voisi olla yksi mahdollinen rahoituskeino. Pääoman kasautumista tapahtuu kuitenkin kansallisen tason lisäksi myös globaalilla tasolla. Tämä vaikeuttaa yksittäisen maan mahdollisuutta jakaa teknologian kehittymisen tuottoja uudelleen, jos nuo tuotot päätyvät johonkin toiseen maahan.
Työn murros
Teknologinen muutos vaikuttaa myös työelämään. Tulevaisuudessa ei todennäköisesti ole yhtä paljon pitkiä ja vakaita työsuhteita kuin nykyisin. Pätkätöiden lisääntyminen ja yhä useampien työtehtävien automatisoituminen vaatii työntekijöiltä jatkuvaa uudelleenkouluttautumista ja todennäköisesti tulevaisuuden työntekijät tekevät elämänsä aikana usean varsin erilaisen työuran. Työn pirstaloituminen voi johtaa myös itsensä työllistäjien ja pienyrittäjien määrän kasvuun. Nykyiset työelämän säännöt (ml. työaikalainsäädäntö) eivät sovellu kovin hyvin pirstaleiseen työelämään. Esimerkkinä tästä soviteltuun työttömyyspäivärahaan liittyvät työaikasäännöt seurantavaatimuksineen. Tähän liittyvät myös yrittäjien sosiaaliturvaa käsittelevässä osiossa esitetyt argumentit. Työelämän välisiä siirtymisiä joustavoittava perustulo voisi helpottaa muuttuvaan työelämään sopeutumisessa. Tässä ei toki pelkkä perustulon käyttöönotto riitä, vaan muutoksia täytyy tehdä myös mahdollisiin perustulon lisäksi maksettaviin etuuksiin (esim. mitä tapahtuu ansiosidonnaiselle työttömyysturvalle?) ja muuhun työelämän sääntelyyn.
Lopuksi
Tässä tekstissä käsittelin muutamia haasteita, joihin vastikkeeton perustulo voisi olla toimiva ratkaisu. Lista ei ole luonnollisestikaan kattava (mielelläni kuulen/keskustelen myös muista argumenteista puolesta & vastaan) ja moniin edellä esitettyihin ongelmiin on myös muita mahdollisia ratkaisuja perustulon lisäksi. Joten vaikka perustulo ei lähtökohtaisesti paranna työnteon kannustimia (vaan voi jopa heikentää niitä), niin perustulon puolesta puhuu kuitenkin moni muu argumentti. Itse esimerkiksi pidän sosiaaliturvan alikäytön vähentämisessä perustuloa parhaana mahdollisena ratkaisukeinona. Laajaa sosiaaliturvareformia suunniteltaessa olisikin tärkeintä määritellä ensin ne tavoitteet, jotka halutaan saavuttaa (esim. sosiaaliturvan alikäytön vähentäminen, kannustinloukkujen poistaminen). Vasta tämän jälkeen kannattaa alkaa pohtia vaihtoehtoisia keinoja, joilla nuo tavoitteet voitaisiin saavuttaa mahdollisimman tehokkaasti.
P.S. Aikaisempia kirjoituksiani perustulosta löytyy koottuna täältä ja tuorein tekstini kannustinloukuista (Tiivistä tietoa kannustinloukuista) sisältää tietoa myös perustulon ja työnteon kannustinten välisestä suhteesta.
Second-Best World 
Huomauttaisin että yrittäjä jonka yritys ei ole kannattava voi tehdä sivutoimisia töitä ja keikkoja ilman byrokratialoukkuja. Perustulo voi olla siinä hyvinkin joustava ja työhön aktivoiva.
Teknologisen murroksen hyödyn jakamiseen:
Alaskan tapauksesta voisi laajentaa, että yleisestikin valtion budjetti olisi järkevää kattaa
– luonnonresurssien ja
– luonnollisten monopolitoimialojen tuotoilla sekä
– verottamalla ulkoishaittoja
– ja niitä etuoikeuksia, joita ei voi eliminoida – erityisesti kiinteistöje sijaintiarvoa!
– Lisäksi esim. talletustakaus on palvelu, josta tekee haitallisen sen ilmaisuus. Siitä kannattaisi laskuttaa – ja se laskisi myös valtion velan korkoja (reaalikorkojen alarajan poissaollessa) (:
Näistä ylijäävä osuus olisi erittäin oikeutettavasti jaettavissa perustulona – tai paremminkin ”kansalaisosinkona” – kaikille kansalaisille, sillä ne eivät ole kenenkään yksilön tuottamaa lisäarvoa ja tulonlähteinä ne jopa tehostavat yksityisen talouden toimintaa!
Näissä videoissa ja blogissa lisää:
http://tuureparkkinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/176974-maa-eli-sijainti-%E2%80%93-monien-monopolien-aiti
Työn murrokseen:
Perustulo nähdään valitettavan usein keinona mahdollistaa joidenkin jääminen palkkatyön ulkopuolelle kokonaan – eli työttömyyden mahdollistajana. (Esim. Buckminster Fuller, Andrew McAfee) Yhdistettynä joustaviin työmarkkinoihin, se voisi kuitenkin ennemmin parantaa ihmisten neuvotteluasemaa tehdä sen verran töitä (keskipitkällä aikavälillä) kuin nämä oikeasti haluavat tehdä! Tämä olisi yksi keino murtaa nykyinen työn ”kvantittuminen” työpaikoiksi ja saada kysyntä ja tarjonta kohtaamaan paremmin yksilötasolla (:
Tässä videossa ja blogissa lisää:
http://tuureparkkinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/191699-3-perustulokeskustelun-kannalta-olennaisinta-pointtia
Muuttuvilla työmarkkinoilla kestävä turvallisuus voidaan muutenkin saavuttaa vain _lisäämällä_ joustavuutta. Kuten kirjoitat, perustulo on tässä vain yksi tekijä:
http://www.libera.fi/blogi/jaykkyys-on-illuusio-turvallisuudesta-kovuus-ei-ole-vahvuutta/
Ja vielä enemmän lisää kirjassa Fixing the Root Bug:
rootbug.org/FtRB-Kindle
Keskustelen toki aiheesta mieluusti lisää vaikka livenäkin!
missä määrin tarveharkintaisen sosiaaliturvan käyttö on ongelma, joka tulee korjata? informaatio-ongelmat (ei tiedä olevansa oikeutettu) ovat tietenkin huonoja, mutta jos vaikkapa tarveharkintaiseen sosiaaliturvaan (toimeentulotuki, asumistuki) oikeutettu henkilö kokee hakuprosessin liian raskaaksi tai sosiaalisesti nöyryyttäväksi, niin mitä tämä kertoo hänen tarpeensa määrästä noin ekonomistinäkökulmasta?
kansalaisosinkokeskustelusta voitaisiin tietenkin kirjoittaa muutama kirja ennen kuin pääsisimme edes keskusteluun rahoituksesta tms.
Tuo sosiaaliturvan alikäytön ongelmallisuus on hyvä kysymys (josta siitäkin voisi kirjoittaa kirjan tai vähintäänkin kirjallisuuskatsauksen). Jos sosiaaliturvan tavoitteena on taata tietty toimeentulon taso (kuten esim. Suomessa toimeentulotuessa) tukien alikäyttö (hakuprosessin monimutkaisuuden tai leimautumisen vuoksi) estää tämän tavoitteen toteutumisen. Voidaan myös kysyä miksi henkilöiden pitäisi saada eri määrä sosiaalietuuksia ainoastaan sen vuoksi, että toinen kärsii leimautumisesta ja toinen ei? Ekonomistin näkökulmasta tässä on kyse tasapainottelusta sosiaaliturvan alikäytön ja sosiaaliturvan kohdentamisen välillä. Tästä aiheesta yksi hyvä teoriapaperi on Kleven & Kopczuk (2011): Transfer Program Complexity and the Take Up of Social Benefits (työpaperiversio), jonka johtopäätöksenä on se että optimaaliset sosiaaliturvajärjestelmät ovat monesti hyvin monimutkaisia (ja sisältävät merkittävästi alikäyttöä). Paperissa tosin todetaan, että universaali sosiaaliturvajärjestelmä on aina optimaalinen, jos valtion budjettirajoite sen mahdollistaa.
joo, heti käteen tosiaan pohdin tätä asiaa nojatuolifilosofin näkökulmasta. vilkaisen viikonloppuna (tänään en alkoholipoliittisista syistä kykene) tuota paperia, jos optimaalisuus sisältää merkittävästi alikäyttöä niin tähän johtaneen logiikan on oltava varsin mielenkiintoinen.
(ohitan tuon informaatio-ongelman, kuntien pihtaamisen joka kai on katoava ongelma, ym. joiden myönnän tässä kohtaa olevan relevantti ja ikävä asia ja eräänlainen markkinoiden epäonnistuminen; keskityn tässä nyt byrokratia- ja sosiaalinen kustannus -aspekteihin, joka mielestäni voi noudattaa ihan loogista kulkua).
vaikkapa nyt tarveharkintaisen toimeentulotuen ja ”hakemiskynnyksen” logiikka on uusliberaalissa sairaassa mielikuvituksessani suunnilleen seuraava: oletetaan, että toimeentulotuen hakeminen vaatii saman lopputuotoksen eri ihmisiltä. nyt jos meillä ilmenee lopputulemana tapauksia, joista osa ei hae toimeentulotukea koska vaiva on heille liiallinen, ja osa hakee (ja saa koska ovat oikeutettuja), niin tämän on oltava kiinni hakijoiden luonteista, toisin sanottuna hyötyfunktioiden on oltava jollakin ratkaisevalla tapaa erilaiset.
(*voi tietenkin olla, että jollekin ongelma on suurempi heikommasta toimeentulotuen hakemisen tuottavuudesta johtuen. jos tämä on relevantti efekti niin suomalaisesta hyvinvointiyhteiskunnasta on tullut todella masentava paikka).
joko jollekulle hakijalle saatu rahan määrä ei yksinkertaisesti ole riittävän arvokas vs efortti, tai sitten vaikkapa sosiaaliset kustannukset ovat syystä tai toisesta korkeammat, ja näin syntyy tästä byrokratiahelvetistä/sosiaalisten kustannusten kynnyksestä johtuvaa alikäyttöä. onko tämä sitten epäoptimaalista tai epäreilua? tähän on tietenkin erilaisia näkökulmia. yksi näkökulma on se, että olisi vaikka ulkoisvaikutuksia (syrjäytyminen; heikompi tuottavuus toimeentulotuen hakemisessa; vaihtoehtoiset tavat kuten rikollisuus) joiden johdosta olisi hyvä jakaa rahaa niillekin, joilla tarve vs. erilaiset kustannukset (sosiaaliset, byrokraattiset) eivät kohtaa. toinen olisi se, että em. kustannukset ovat liian korkealla tasolla, mutta tämä on tietenkin vaikea kysymys, ja tällöinkin on kai epäselvää, pitäisikö tason olla 0 (hypoteettinen korkea perustulo).
argumenttini tässä on tavallaan siis, että suomen kaltaisessa länkkäri-hyvinvointivaltiossa ei ole olemassa ”tiettyä toimeentulon euromääräistä tasoa”, joka olisi sama kaikille toimijoille. tässä nyt tietenkin kysymys on myös siitä, mikä tekijä määrittelee yksilökohtaisesti vaihtelevan tarpeen parhaiten: 1) valtiovalta/sosiaalitäti ja onesizefitsall -taso, 2) ”markkinat” ja tarveharkinta. kelassahan joku jengi oli tutkinut, että ainakin 3) ympäristö olisi sitä mieltä että näitä tarpeita on jo liian kanssa.
on vähän kafkamaista, että tuen hakuprosessi itsessään voi olla aikuiselle ihmiselle niin musertava, että se estää tätä tavoitetta, mutta olen kyllä luotettavahkoista lähteistä kuullut että näin todella voi olla. onko tämä sitten kovin laaja ongelma? toivottavasti ei.
koen erinäisistä syistä myös että näissä sosiaalisissa kustannuksissa ja tarveharkinnassa on olemassaoleva kansakunnan moraalia ja vähimmäisturvan legitimiteettiä ylläpitävä komponentti (ts. kansalaiset pitävät perusteltuna sitä, että vähimmäisturvan saamiseksi on maksettava ns. sosiaalinen kustannus). kun puhutaan vaikkapa vähimmäisturvan hakemisen sosiaalisten kustannusten oikeudenmukaisuudesta, niin kaiketi myös maksaja-aspektin legitimiteetti on hyvä kysymys.
Olli Kärkkäinen: ”Kannattamattomien yritysten yrittäjien tukeminen perustulon avulla voisi toisaalta johtaa siihen, että perustulon turvin pidettäisiin hengissä yrityksiä, jotka eivät koskaan menesty omillaan. Tämä on ongelmallista, jos se estää sen, että kyseinen yrittäjä perustaisi jonkin uuden menestyvän yrityksen tai siirtyisi menestyksellisempään palkkatyöhön.”
Mutta perustulonhan saisi myös uudessa yrityksessä tai palkkatyössä. Perustulo ei siis näyttäisi tältä osin vääristävän kannustimia, vai?