Huhut työpaikkojen kuolemasta ovat vahvasti liioiteltuja

Viime aikoina mediassa on käsitelty useaan otteeseen tulevaisuuskuvia työn murroksesta, keskiluokan työpaikkojen katoamisesta ja teknologisesta työttömyydestä. Alla kaksi otetta lehtiartikkeleista:

”Etlan mukaan tietotekniikan kehittyminen uhkaa joka kolmatta suomalaista työpaikkaa. Seuraavan vuosikymmenen tai vuosikymmenien aikana katoavat etenkin alat, joilla palkka on matala ja osaaminen alhaista. Kognitiiviset ja manuaaliset rutiinitehtävät ovat korvattavissa tietotekniikalla miltei kokonaan”

”The number of jobs lost to more efficient machines is only part of the problem. What worries many job experts more is that automation may prevent the economy from creating enough new jobs. … Throughout industry, the trend has been to bigger production with a smaller work force. … Many of the losses in factory jobs have been countered by an increase in the service industries or in office jobs. But automation is beginning to move in and eliminate office jobs too. … In the past, new industries hired far more people than those they put out of business. But this is not true of many of today’s new industries ….Today’s new industries have comparatively few jobs for the unskilled or semiskilled, just the class of workers whose jobs are being eliminated by automation”

Ensimmäinen lainaus on Kauppalehti Optiosta 20.8.2015 ja toinen TIME-lehdestä 24.2.1961 (lähteenä Autor 2015). Huolet automatisaation aiheuttamasta työpaikkakadosta kuulostavat varsin samanlaisilta kuin yli 50 vuotta sitten. Toki huoli teknologisesta työttömyydestä on paljon vanhempaa perua, esimerkiksi 1700-luvun lopulla taloustieteilijä Thomas Mortimer oli huolissaan automatisoitujen sahojen ja myllyjen työttömyyttä kasvattavasta vaikutuksesta. Historiassa huolet työpaikkojen katoamisesta automatisaation myötä ovat toistuvasta osoittautuneet turhiksi, mutta onko tällä kertaa toisin?

Viimeisen viikon sisällä teknologian kehittymisen mahdollisesti aiheuttamaa työelämän muutosta ja teknologista työttömyyttä on käsitelty useissa suomalaisissa medioissa. Kauppalehti Option lisäksi aihetta on käsitelty ainakin Helsingin Sanomissa (Sitran yliasiamies patistaa päättäjiä reagoimaan muuttuvaan työelämään: ”Nyt tarvitaan perustuloa”) ja Ylen Politiikkaradiossa (Suomea uhkaa laaja teknologinen työttömyys).

Kesällä tätä aihetta käsiteltiin myös taloustieteellisellä areenalla, kun Journal of Economic Perspectives julkaisi kolme teema-artikkelia aiheesta ”Automation and Labor Markets”. Hyödynnän tässä tekstissäni niistä kahta, etenkin David Autorin artikkelia ”Why Are There Still So Many Jobs? The History and Future of Workplace Automation” ja jossain määrin myös Mokyr, Vickers & Ziebarth -artikkelia “The History of Technological Anxiety and the Future of Economic Growth: Is This Time Different?”. Miksi näiden artikkelien mukaan huolet työpaikkojen katoamisesta ovat (tälläkin kertaa) liioiteltuja?

Miksi työpaikat eivät ole jo kadonneet?

Kuten mainittua Yhdysvalloissa pelättiin 1950-luvun lopulla ja 60-luvun alussa teknologisen kehityksen ja automatisaation vähentävän työn kysyntää ja siten kasvattavan työttömyyttä. Tämän takia presidentti Johnson perusti erillisen komission pohtimaan teknologista työttömyyttä ja mahdollisia keinoja sopeutua työelämän muutokseen. Komission johtopäätös oli kuitenkin, että automatisaatio ja teknologinen kehitys eivät ole uhka työllisyydelle, koska teknologinen kehitys tuhoaa työpaikkoja, ei työtä.

David Autorin esittämä pääsyy sille, miksi työpaikat eivät ole kadonneet teknologisesta kehityksestä huolimatta, on se että vaikka automatisaatiolla pystytään korvaamaan osa työpaikoista, syntyy samaan aikaan uusia työpaikkoja, jotka hyötyvät automatisaatiosta. Monet tehtävistä, joita automatisaatio ei voi korvata, hyötyvät automatisaatiosta, jolloin näiden tehtävien tuottavuus kasvaa. Tulevaisuutta ennustettaessa on helpompi ennakoida niitä työpaikkoja, jotka automatisaatio voi mahdollisesti korvata kuin ennustaa täysin uusia työpaikkoja, jotka syntyvät teknologisesta kehityksestä. Tämän takia julkisessa keskustelussa helposti summataan yhteen tuhoutuvia työpaikkoja ja virheellisesti tulkitaan työpaikkojen katoaminen työn katoamiseksi. Tämän nostaa esille Kauppalehti Option jutussa Etlan tutkimuspäällikkö Antti Kauhanen vastatessaan kysymykseen ”Loppuuko työ”: ”Mielestäni on täysin liioiteltua sanoa, että työ jotenkin loppuisi. Ei sata vuotta sitten osattu nähdä, että joskus ihmiset työskentelisivät web designerina tai personal trainerina”

Katoavatko keskiluokan työpaikat?

Jos automatisaatio ei johda työpaikkojen lukumäärän laskuun, niin vaikuttaako se työpaikkojen laatuun? David Autor on yksi merkittävimpiä työn polarisaation tutkijoita. Työmarkkinoiden polarisoitumisella tarkoitetaan kehitystä, jossa 80-luvulta lähtien keskiluokan työpaikkojen osuus on laskenut ja pieni- ja suuripalkkaisten työpaikkojen osuus on kasvanut. Tämä kehitys on havaittu Yhdysvaltojen lisäksi myös muissa maissa. Työmarkkinoiden polaroitumista on havaittu myös Suomessa (kts. esim. Böckerman & Vainiomäki (2014): Kutistuuko keskiluokka Suomessa?)

Autorin (ja monien muiden tutkijoiden) selitys keskiluokan työpaikkojen katoamiseen on se, että monet keskipalkkaisten töistä ovat ”rutiinitöitä”, jotka ovat helposti automatisoitavissa. Siten tietokoneiden ja automatisaation kehitys voivat korvata keskiluokan työtehtäviä. Pienipalkkaisissa tehtävissä on taas paljon palveluammatteja, joiden automatisointi on vaikeampaa. Nämä työpaikat ovat olleet neutraaleja teknologian kehityksen suhteen. Suuripalkkaisissa on puolestaan henkilöitä, jotka hyötyvät teknologian kehityksestä, eli teknologian kehitys nostaa heidän tuottavuuttaan.

Johtaako teknologinen kehitys keskiluokan työpaikkojen katoamiseen, kuten esim. Sitran yliasiamies Mikko Kosonen Helsingin Sanomissa ennustaa? Autorin mukaan ei. Vaikka ”vanhat” rutiininomaiset keskiluokan työpaikat katoaisivatkin, samaan aikaan syntyy paljon uusia keskiluokan työpaikkoja, jotka ovat yhdistelmiä rutiinitehtävistä ja ei-rutiinitehtävistä. Uusien keskiluokan työpaikat ovat ”suojassa” automatisoinnilta, jos niihin sisältyy tehtäviä, joissa ihmisillä on kilpailullinen etu koneisiin nähden (esim. ihmistenvälistä vuorovaikutusta, mukautumiskykyä, yllättävien ongelmien ratkaisua). Autor viittaakin Holzerin (2015) tutkimukseen (Job Market Polarization and U.S. Worker Skills: A Tale of Two Middles), jonka mukaan “uusien” keskiluokan työpaikkojen lukumäärä on kasvanut nopeasti. Autorin ennuste on, että työmarkkinoiden polarisaatiokehitys ei jatku loputtomasti, vaan uudet keskiluokan työpaikat vakiinnuttavat asemansa työmarkkinoilla. Tämä vaatii kuitenkin yhteiskunnalta panostuksia koulutukseen, koska uudet keskiluokan työpaikat vaativat uudenlaista koulutusta. Koulutuksessa tulisi panostaa niihin taitoihin, jotka hyötyvät teknologisesta kehityksestä.

Entä jos työpaikat kuitenkin katoavat?

Entä jos kaikki työpaikkojen katoamiseen skeptisesti suhtautuvat ovatkin väärässä ja tällä kertaa työpaikat aidosti katoavat teknologisen kehityksen myötä? Sitran Kosonen tarjoaa työelämän murroksen lääkkeeksi perustuloa samoin kuin Demos Helsingin Tuuli Kaskinen Kauppalehti Option artikkelissa.

David Autor kiinnittää huomion siihen, että jos teknologinen kehitys tekee ihmistyöstä tarpeetonta, on taloudellinen ongelma tulonjaossa, ei tulojen riittävyydessä. Nykyinen tulonjakojärjestelmä perustuu niukkuuteen. Ihmistyö on niukka resurssi, jonka vastineeksi työntekijä saa palkkaa. Maailmassa, jossa työ ei olisi enää niukka resurssi (koska koneet voivat täysin korvata ihmistyön), eläisimme globaalilla tasolla yltäkylläisyydessä, mutta varallisuus voisi jakaantua hyvin epätasaisesti kasautuen pääoman omistajille. Siinä maailmassa nykyinen tuloverotukseen (ja ansiotyöhön) perustuva tulonjakojärjestelmä ei enää toimi.

Perustulo voi olla yksi keino tulojen uudelleenjaossa, mutta tulojen jakamista suurempi ongelma on tulojen kerääminen. Millä veroilla keräämme jaettavan perustulon, jos ansiotuloverotusta ei enää ole? Pääomatuloverotus on yksi vaihtoehto, mutta tämän suhteen yksi ongelma on pääomien globaali liikkuvuus. Tuotantoteknologian omistus voi olla hyvin keskittynyttä, jolloin pääomatuloverotus pitäisi järjestää globaalilla tasolla, jos pääoman tuotot haluttaisiin jakaa tasaisesti. Kulutusverotus voisi olla toinen vaihtoehto, mutta silloin kulutusverotuksen pitäisi olla aivan eri tasolla kuin nykyisin. Esimerkiksi. Vihreiden esittämän 560 €/kk perustulon rahoittaminen tuloverotuksen sijaan arvonlisäveroa korottamalla vaatisi, että jos alennetut arvonlisäverokannat poistettaisiin (mikä lisäisi verotuloja vajaalla 3 mrd eurolla), pitäisi yleistä arvonlisäverokantaa nostaa 24 prosentista n. 43 prosenttiin. Globaalit tuloerot vaikeuttavat toki myös kulutusverotukseen perustuvaa tulonjakojärjestelmää.

Lopuksi

Pelko siitä, että teknologinen kehitys tekee ihmistyöstä tarpeetonta tai johtaisi massatyöttömyyteen, ei ole uusi asia, vaan teknologinen kehitys on aina aiheuttanut myös huolia. Tähän asti pelot massiivisesta teknologisesta työttömyydestä ovat toistuvasti osoittautuneet turhiksi, mutta mennyt kehitys ei luonnollisesti ole mikään tae tulevasta. On hyvä, että teknologisen kehityksen muutospaineista työmarkkinoilla keskustellaan, mutta valitettavan usein jumiudutaan puhumaan niitä katoavista työpaikoista ja unohdetaan teknologian avaamat uudet mahdollisuudet.

On hienoa, että JEP on koonnut arvostettujen tutkijoiden artikkeleita aiheesta yhteen numeroonsa ja toivoisin, että myös mahdollisimman moni suomalainen keskustelija perehtyisi teemanumeron artikkeleihin. Kyseiset artikkelit ovat avoimessa jakelussa olevia ”kansantajuistettuja” tutkimusartikkeleita, eli niistä hyötyvät sekä tutkijat että toimittajat. Olen tässä blogitekstissäni käsitellyt vain pientä osaa tutkimusartikkelien sisällöstä, joten ne kannattaa lukea kokonaan, jos vain on aikaa.

Olemmeko me siirtymässä teknologisen kehityksen myös niukkuuden ongelmasta yltäkylläisyyden jakamiseen? Itse suhtaudun tähän tulevaisuuskuvaan hieman varauksellisesti. Lopetankin blogitekstini samaan Nobel-palkitun Herbert Simonin lainaukseen 60-luvulta, johon David Autor päättää oman artikkelinsa:

”Insofar as they are economic problems at all, the world’s problems in this generation and the next are problemsof scarcity, not of intolerable abundance. The bogeyman of automation consumes worrying capacity that should be saved for real problems…”

Mainokset

One thought on “Huhut työpaikkojen kuolemasta ovat vahvasti liioiteltuja

  1. Rahoitusongelma on kaiken ydin. Tässä yhteydessä pitää huomata, että raha ei ole niukka resurssi varsinkaan valtiolla jolla on verotuksen monopoli. Valtio ei tarvitse veroja rahoittaakseen mitään vaan valtio voi aina kuluttaa haluamansa määrän. Verotuksella taas imetään ylimääräistä – valtion aiemmin kuluttamaa ostovoimaa – pois yksityisestä taloudesta. Siksi ei ole tärkeää, että valtio olisi tasapainossa vaan että kulutus kohdituisi sellaisiin asioihin joilla ei ole merkittävää haittaa biosfääriin. Tässä verotuksella on paljon mahdollisuuksia. Energia ja luonnonvarat ovat aito niukka resurssi.

    Kannattaa tutustua Moderiin Rahateoriaan (MMT – modern money theory) sekä funktionaalisen rahoituksen käsitteisiin. Yhdistämällä nämä asiat työn muuttumiseen ollaan oikeilla jäljillä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s