Mitä ongelmia perustulo voisi korjata?

Olen vuosien varrella ottanut osaa perustulokeskusteluun keskittyen pääsääntöisesti siihen, kuinka hyvä lääke kannustinloukkuihin perustulo on (=tekeekö perustulo työnteosta aina kannattavaa). Tämä on varsin luonnollista, koska olen tehnyt tutkimuksia kannustinloukuista ja samassa yhteydessä olen alun perin perehtynyt eri perustulomalleihin. Tällä kertaa ajattelin kuitenkin käsitellä hieman eri asioita ja keskittyä esittelemään niitä ongelmia, joihin perustulo voisi olla toimiva lääke.

Huom. Tässä tekstissä käsittelen perinteisen määritelmän mukaista perustuloa, jolla tarkoitetaan kaikille (täysi-ikäisille) maksettavaa vastikkeetonta ja tuloista riippumatonta tukimuotoa. Nykyisin julkisessa keskustelussa tulee vastaan myös ”laveampaa” määritelmää, jossa perustulolla voidaan tarkoittaa perinteisen perustulon lisäksi myös tuloista riippuvaisia tai jopa vastikkeellisia tukimuotoja.

Mihin ongelmiin vastikkeeton perustulo olisi hyvä lääke? Lue loppuun

Mainokset